Kuva: Fotolia

Oletko esikoinen vai kuopus? Syntymäjärjestyksellä voi olla yllättävä vaikutus äitisuhteeseesi

02.10.2017 12:45 - Anna Hopi

Vanhempi luottaa esikoisen itsenäisyyteen jo varhain.

Syntymäjärjestyksellä kerrotaan olevan vaikutusta ihmisen perusluonteeseen, valtasuhteisiin ja siihen kuinka paljon hän kilpailee huomiosta. Psykoterapeutti Jeffrey Rubinin mukaan se, oletko esikoinen, keskimmäinen vai kuopus, vaikuttaa suurella tavalla äitisuhteeseesi.

Esikoinen

(kuva: Fotolia)

Perheen vanhin lapsi oli ainut lapsi, kunnes perheeseen tuli sisaruksia. Esikoinen sai vanhempien jakamattoman huomion ja rakkauden, kun tuli maailmaan.

- Syntymä on ihmeellinen prosessi, ja esikoisen ja vanhemman välillä on erityinen suhde. Lapsi voi olla kannettavakseen aikuisen toiveet ja unelmat, ja heillä voi olla tunne siitä, että heillä on jonkinlainen kohtalo täytettävänään, Rubin kertoo Elite Daily -sivustolle.

Äidin jakamaton rakkaus ja huomio antaa vanhimmalle lapselle itseluottamusta ja he sisäistävät jo varhain vanhempien toiveet menestyneestä lapsesta. Esikoisista tulee erinomaisia johtajia ja heillä on mahdollista ottaa harteilleen tämä rooli kehitysvuosinaan. Esikoisen haaste on oppia päästämään irti vanhempien odotuksista.

Keskimmäinen

(kuva: Fotolia)

Psykoterapeutti Jeffrey Rubinin mielestä keskimmäisellä lapsella ei ole perheessä selkeää roolia. Sen takia keskimmäinen lapsi voi tuntea olevansa vähän hukassa. Hänen suhteensa omaan äitiin on vaikeasti määriteltävissä.

Keskimmäisellä lapsella on kuitenkin enemmän liikkumatilaa ja varaa kehittyä sellaiseksi kuin itse haluaa. Keskimmäinen lapsi on hyvä neuvottelija ja saattaa kipuilla identiteettinsä kanssa.
Äiti usein viestii esikoiselle, että "sinusta ei tarvitse huolehtia", ja esikoinen oppii itsenäiseksi, kun taas kuopuksesta huolehditaan liikaakin. Keskimmäinen on vapaa perheen odotuksista, ja hakee todennäköisesti "perhekokemusta" omaan synnyinperheensä ulkopuolelta esimerkiksi ystävyyssuhteista.

Kuopus

(kuva: Fotolia)

Rubin kertoo, että nuorinta lasta pidetään helposti perheen "heikoimpana." Äiti voi helposti ylihuolehtia lapsesta. Tämän takia nuorimmaisesta tuntuu aina siltä, että hän on nuorin. Äidin käytös saattaa kieliä siitä, että kuopus on hänen silmissään lapsi vielä 38-vuotiaanakin.

- Äidin täytyy sallia lapselle kasvaminen, että tietoisuus ja ymmärrys maailmasta kasvaa. Joskus tämä tapahtuu, toisinaan ei, Rubin sanoo.

Nuorimmaisella on tiiveimmät yhteydet vanhempiinsa. Mikäli kuopusta vähätellään perhepiirissä ja pienennetään, se saattaa herättää hänessä "minä näytän teille" -asenteen, mikä on sekä vahvuus että heikkous. Nuorimmainen haluaa usein vapautua sidoksista ja on muita sisaruksia huolettomampi, sosiaalisempi ja persoonana porukan viihdyttäjä.


Lähde: Elite Daily.

Lue myös: Syntymäjärjestys sen määrittää: Nuorin sisarus on hauskin, vanhin menestynein!

Kilpailut

Uusimmat