Kuva: Shutterstock

Ajatteletko itsestäsi aina negatiiviseen sävyyn? 8 tehoniksiä sisäisen kriitikon hiljentämiseen

16.04.2018 23:15 - Emmi Moilanen

Yksi tehokkaimmista keinoista on lisätä jokaisen soimaavan ajatuksen perään myös yksi kehu.

Omat heikot kohtansa on hyvä tiedostaa, mutta jos negatiivinen ajattelu itseään ja omia piirteitään kohtaan käy liian rankaksi, tulisi asialle ehdottomasti tehdä jotakin. Itsensä vähättely ja haukkuminen laskevat mielialaa sekä voivat jopa estää meitä yltämästä tavoitteisiimme.

Bustle haastatteli asiantuntijoita ja kysyi, millä keinoilla on mahdollista päästä irti negatiivisten ja moittivien ajatusten kehästä.

1. Hyväksy ajatuksesi

Sen sijaan että yrittäisit sysätä negatiiviset ajatukset takaisin mielesi perukoille, kokeile hyväksyä tuntemuksesi.

- Useimmat meistä antavat tunteelle vallan ja ottavat sen sitten totuutena ajattelematta lainkaan, että oikeasti meillä on valta muuttaa ajattelutapaamme, psykologi Deborah E. Dyer kertoo.

- Ala merkitä muistiin, kuinka usein soimaat itseäsi. Tällä keinolla seuraat, kuinka usein näin tapahtuu ja millä sävyllä oikeastaan puhut itsellesi. Laita merkille myös, millainen olosi on jälkeenpäin.

2. Mieti, millä tavalla puhuisit ystävällesi

Olemme taipuvaisia suhtautumaan itseemme paljon kriittisemmällä asenteella kuin esimerkiksi läheisiimme. Seuraavan kerran kun huomaat soimaavan ääneen kaikuvan päässäsi mieti, mitä sanoisit ystävällesi vastaavassa tilanteessa.

- Puhu itsellesi kuin puhuisit ystävällesi, Dyer ehdottaa.

- Useimmat meistä tuomitsevat itsensä todella julmasti, mutta kykenevät tuntemaan paljon enemmän myötätuntoa samassa tilanteessa olevia muita ihmisiä kohtaan. Muista, että olet tärkeä ja ansaitset myötätuntoa myös itseltäsi, hän jatkaa.

3. Opettele pysäyttämään negatiiviset mietteet ajoissa

Dyer opettaa omille asiakkailleen kolmen askelen tekniikkaa, jolla liiallisen itsekritiikin pystyy vaimentamaan nopeasti.

- Ensiksi ajattele mielessäsi ”lopeta” heti, kun huomaat itseäsi soimaavat ajatukset. Tämän jälkeen hengitä syvään kolme kertaa. Kolmanneksi visioi mielessäsi rauhoittava, kaunis ja voimaannuttava kuva, jonka olet luonut jo valmiiksi tällaisia tilanteita varten, Dyer ohjeistaa.

- Jatka hengittämistä ja toista tarvittaessa, hän jatkaa.

4. Vahvista positiivista mielialaa

Bustlen artikkelista käy ilmi, että ajatusten voimalla voi olla yllättävän suuri vaikutus henkiseen hyvinvointiimme.

- Korvaamalla negatiivisen äänen positiivisilla mielikuvilla ja lauseilla, teet tehokasta työtä itsesi eteen, Dyer kertoo.

- Luo ja opettele löytämään tapoja, joiden avulla puhut itsellesi voimaannuttavan, itseluottamusta kohottavaan ja kehuvaan sävyyn. Haasta negatiivisuus vahvistamalla positiivista energiaasi, kohotat samalla mielialaasi ja opit myös kunnioittamaan itseäsi enemmän.

5. Ilmaise tunteet laulaen

Vaikka neuvo saattaa aluksi kuulostaa kummalliselta, negatiivisten tunteiden ilmaiseminen laulaen tai hassujen ääniefektien kera voi keventää mieltäsi yllättävän paljon.

- Kun ilmaiset epämiellyttäviä ajatuksia laulaen, se kuulostaa hölmöltä ja tämän ansiosta hiljalleen etäännyt negatiivisten ajatusten aiheuttamasta tunnemyrskystä, toteaa psykologi Jennifer Sweeton.

6. Lisää jokaisen negatiivisen ajatuksen perään myös positiivinen miete

Jotta itsensä kritisoiminen ei pääsisi riistäytymään käsistä, negatiivisten mietteiden perään on hyvä lisätä myös positiivisia ajatuksia. Psykologi Maria Sirioisin mukaan myös tämä keino muistuttaa siitä, että pystymme muuttamaan pinttyneitä ajatusmallejamme.

- Jos murehdit esimerkiksi keskustelua, jossa mokasit, lisää loppuun olevasi silti arvokas tyyppi. Tai jos päivittäin mietit vihaavasi työtäsi, muistuta itseäsi vahvuuksistasi, joiden avulla voit ratkaista asian, Siriois ohjeistaa.

7. Puhu ajatuksistasi myös muiden kanssa

Jos sinusta tuntuu, että et millään saa vaiennettua kriitikkoa pääsi sisällä, soita ystävällesi ja kysy, voisitko purkaa mieltäsi hetken aikaa hänen kanssaan.

- He todennäköisesti tuovat uutta näkökulmaa ajatuksiisi, Siriois toteaa.

Lue myös: Onko itsetuntosi kokenut kolauksen? Psykologin 5 vinkkiä sen palauttamiseen

Lue myös: Ota omaa aikaa 7 päivän rentoutumishaasteen avulla – aloita jo tänään!

Lähde: Bustle

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat