Kuva: Shutterstock

Suunnitteletko raha-asioiden yhdistämistä kumppanisi kanssa? Kysymykset, joista tulisi keskustella ensin

24.07.2019 19:15 - Emmi Moilanen

Kumppanin kanssa on hyvä puhua esimerkiksi siitä, jaetaanko kulut täsmällisesti tasan vai maksaako enemmän tienaava suuremman osan yhteisistä menoista.

Seurustelun vakavoituessa siihen, että yhteen muuttaminen on ajankohtaista tai se on jo tapahtunut, ennen pitkää puheeksi useimpien kohdalla nousee myös raha-asioiden yhdistäminen. Vaikka rahasta puhuminen ei aina ole helppoa, tulevaisuuden rakentamista voi helpottaa esimerkiksi se, että käytössänne on yhteinen tili, johon molemmat esimerkiksi säästävät saman summan rahaa kuukaudessa.

Elite Daily -sivusto listasi kysymykset, joista on hyvä aloittaa raha-asioiden yhdistämisen suunnittelu.

Oletteko jo puhuneet kumppanisi kanssa näistä?

Mikä on yhteisen tilin tarkoitus? Maksetaanko sieltä yhteisiä laskuja ja ruokakuluja, vai säästättekö esimerkiksi yhteistä lomamatkaa varten?

Mitä toistuvia laskuja maksatte nykyisin tahoillanne? Ennen raha-asioiden yhdistämistä on hyvä olla kartalla myös siitä, mihin suurin osa rahoistanne kuluu. Mitä tileiltänne lähtee kuukausittain suoraveloituksena ja onko sellaisia maksuja tai tilauksia, joita voisitte yhdistää tai karsia?

Tiedättekö suurin piirtein, kuinka paljon toinen tienaa? Millä tavalla tulonne vertautuvat toisiinsa, tienaako jompikumpi enemmän?

Onko enemmän tienaava valmis maksamaan yhteisiä kuluja myös toisen puolesta? Vai haluatteko jakaa kaiken täsmällisesti tasan?

Lue myös: Raha ei tuokaan onnea - yksi asia on henkiselle terveydelle vieläkin tärkeämpää

Lue myös: Kysymykset, joista puhuminen parisuhteessa kannattaa - tiivistävät välejä ja luottamusta nopeasti

Lue myös: 12 arkista muutosta, joiden avulla säästät rahaa - ota vinkit käyttöön jo tänään

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat