Kuva: Shutterstock

Suomalaiset isät kertovat, mitä vanhemmuus heille merkitsee: "Isyys on kaikessa mitä teen"

08.11.2020 18:15 - Emmi Moilanen

Lasten kanssa käydyt keskustelut ja kasvamisen seuraaminen ovat asioita, joita isät pitävät tärkeänä. Myös lapselta saatu palaute on arvokasta.

Isänpäivää juhlitaan tänään. Merkkipäivän kunniaksi päästimme suomalaiset isät ääneen kertomaan, mitä vanhemmuus ja lasten kasvattaminen heille merkitsevät.

Voit lukea koskettavat kertomukset alta.

Isyys on kunnia, ilo ja etuoikeus

"On suuri kunnia, ilo ja etuoikeus olla isä. On maailman tärkein tehtävä olla kasvattamassa ihmisen taimista ehjiä yksilöitä. Elämän tarkoitus.

Parasta isyydessä on yhdessä tekeminen, kokeminen ja oppiminen. Lasten kanssa ollessa näkee yksityiskohdat selvemmin paikkana ja pystyy keskittymään hetkeen. Isyys laittaa ajattelemaan entistä enemmän, että millaisen maailman jätämme lapsillemme ja heidän lapsilleen." -Jani, 28

"Jos kaikki olisivat isiä, ei sotiakaan olisi kauheasti missään"

”Isyys merkitsee minulle vastuuntuntoa, kasvattamista, huolenpitoa, rakkauden osoituksia, turvallisuutta. Isyys on kaikessa mitä teen ja on prioriteetti numero yksi. Isyys merkitsee myös oppimista, opettelemista ja on kaikki kaikessa.

Parasta isyydessä on se, että jokaisessa päivässä on jotakin uutta. Joka päivä joutuu miettimään, miten suhtautuu tiettyihin tilanteisiin ja sitä, kuinka haluaisit, että lapsesi suhtautuu asiaan. Isyydessä parasta on jatkuva kasvaminen.

Isyys on muuttanut minua valtavasti. Reissussa ollessani ikävöin kotiin jo ensimmäisen kahden päivän jälkeen ja soittelimme tyttären kanssa videopuheluita usein. Sitä vain halusi päästä himaan ja arkeen; kouluun viemiseen, läksyjen tarkistamiseen ja hampaiden pesuun. Arvot ovat muuttuneet paljon, ennen ei ollut huolen häivää huomisesta ja nyt mietin todella tarkkaan asioita moneksi vuodeksi eteenpäin. Suosittelen isyyttä kaikille, jos kaikki olisivat isiä, luulen, ettei sotiakaan olisi kauheasti missään.” -Esko, 45

"Isyydessä parasta on keskustelut lasten kanssa"

”Isyys merkitsee minulle paljon. Se on iso osa arkeani ja identiteettiäni. Koen olevani etuoikeutettu, että saan olla isä ihanille lapsilleni. Isyydessä parasta on keskustelut lasteni kanssa ja nautin niistä. Meillä puhutaan paljon ja on kiinnostavaa kuunnella myös lasten näkemyksiä ja mielipiteitä. Ehkä kaikkein parhaita hetkiä ovat ne, kun yhdessä nauretaan jotain juttua ja koetaan yhdessä asioita.

Isyydestä luonnollisesti ensimmäisenä tulee mieleen vastuu. Haluan pitää huolta lapsistani ja teen parhaani, että heillä olisi asiat mahdollisimman hyvin. Olen myös oppinut itsestäni lasteni kautta.” Aki, 39

”Jännittävää nähdä, millaisia piirteitä tulee isältä ja millaisia äidiltä”

”On hieno juttu tulla isäksi hetken päästä. Tykkään lapsista ja odotan innolla, millainen oma lapsi on. Varmasti todella erilainen. Odotan isyydeltä eniten yhteistä aikaa lapsen ja koko perheen kanssa, sekä lapsen kehittymistä ja kasvamista. Jännä nähdä millaisia piirteitä tulee isältä ja millaisia äidiltä.

Luulen isyyden muuttavan minua niin, että vastuuntunto lisääntyy koko ajan, kun pyrkii luomaan omalle lapselle parhaan mahdollisen kasvualustan ja eväät hyvään elämään. Toivon, että lapsi opettaa nauttimaan enemmän hetkestä ja vähentää kiireen tunnetta sekä priorisoimaan tärkeitä asioita elämässä.” Jonne, 26

”Lapselta saatu palaute on mahtavaa”

”Isyys on minulle tärkeintä elämässä. Isyydessä parasta on se, että näen ihmisen kasvavan ja kehittyvän käytännössä nollasta täysin omanlaiseksi ihmiseksi.

Lapselta saatu suora palaute on mahtavaa. Isyys on muuttanut minua entistä kärsivällisemmäksi, sekä olen oppinut ymmärtämään ympäristöäni ja muita ihmisiä paremmin.” Eetu, 26

"Aikuinen lapsi on usein ajatuksissani"

”Isyys merkitsee minulle elämän jatkumista ja isäksi tuleminen on ollut tärkeä elämänvaihe. Isänä on tärkeää pitää huolta siitä, että lapsi saa turvallisen ja hyvän kasvuympäristön, josta ponnistaa. Isyydessä parasta on nähdä lapsen kasvaminen ja kaikki ne eri vaiheet, aikuistuminen myös. Lapsen ollessa pieni, se yhdessä oleminen ja yhdessä vietetty aika on äärimmäisen kallisarvoista.  

Isyys on tuonut vastuullisuutta elämään, jotta omasta perheestä pystyy huolehtimaan ja heillä olisi hyvä olla. Tärkeää on myös se, että lapsi saa hyvän kasvatuksen. Vaikka lapseni on jo aikuinen ja muuttanut pois kotoa, isyys ei periaatteessa koskaan muutu. Vaikka näemme harvemmin, kyllä lapsi pysyy minulle aina lapsena. Vanhemman näkökulmasta asia ei niin paljon muutu. Toivon hänelle aina parasta ja sitä, että elämä kohtelisi häntä hyvin. Hän on usein ajatuksissani.” Jouni, 63

Juttu on julkaistu alunperin isänpäivänä 2018.

Lue myös: Onko teillä perhe-Whatsapp? Voit varmasti samaistua näihin keskusteluihin

Lue myös: Oletko perheesi vanhin sisarus? Asiat, joihin pystyt takuuvarmasti samaistumaan

Lue myös: 10 tähteä sen todistavat: Äitiys vain kaunistaa!

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat