Kuva: Fotolia

Toimittaja paljasti tarinansa: "Entinen poikaystäväni julkaisi nakuvideoni - ja elämäni muuttui"

16.11.2015 16:45 - Pauliina Jokinen

Nykyteknologia tekee intiimien videoiden ja kuvien nappaamisesta hyvin helppoa.

Elite Daily -lehden toimittaja Destiny Lalane kirjoitti rohkean artikkelin, jossa hän kertoi, miten elämä muuttui, kun entinen kumppani julkaisi intiimin videon netissä.

"En koskaan kuvitellut päätyväni kaukosuhteeseen", Lalane aloitti tarinansa.

Kuuden tunnin välimatka poikaystävän kanssa kuitenkin oli todellisuutta myös toimittajan omaksi yllätykseksi.

"Teknologia oli kehittynyt pitkälle päivistä, jolloin tietokoneen kamerat olivat surkeita ja meillä oli käytössmme parempia ja tarkempia kameroita. Snapchatista ja kikkelikuvista on tullut arkea kaikkialla. Olen saanut monilta entisiltä heiloiltani intiimejä kuvia, vaikka en ole muutoin kuullut heistä vuosiin. Ihmiset suhtautuvat alastonkuvien lähettämiseen erilailla kuin aiemmin ja mietinkin, kuinka moni kokee kuvat mukaviksi?", Lalane mietti.

"Kun kaukosuhteeni oli kestänyt hetken huomasin itsekin lähettäväni intiimejä kuvia poikaystävälleni. Oli pitkä ja kylmä talvi ja halusimme lämmitellä suhdettamme."

Pariskunnan suhde eteni niinkin pitkälle, että Lalane kuvasi itsestään intiimin videon iPadillaan. Parikymppinen toimittaja kuvitteli rajanneensa kasvonsa pois videosta, mutta pian videon lähettämisen jälkeen hän huomasi rajanneensa kuvan väärin.

"Arvasin heti, että tämä video tulee vielä vainoamaan minua", Lalane kirjoitti.

Pariskunnan suhde ei lopulta kestänyt ja eron yhteydessä Lalanen entinen poikaystävä vakuutti poistaneensa intiimit kuvat ja videot puhelimestaan. Kuitenkin noin vuosi eron jälkeen toimittaja sai ystävältään linkin, joka johdatti hänet katsomaan omaa videotaan, jonka entinen poikaystävä oli julkaissut netissä.

"Videon julkaisu on muuttanut elämääni, mutta onneksi parempaan suuntaan", Lalane paljastaa yllättäen.

"Vaikka tiedän, etten tule enää koskaan kuvaamaan vastaavaa videota, on tapaus tehnyt minusta enemmän sinut itseni kanssa, enkä pelkää alastomuutta. Olen tehnyt paljon töitä tullakseni toimeen omissa nahoissani."

Lalane haluaa myös herätellä muita intiimejä kuvia ottaneita ja lähettäneitä miettimään tarkaan, kenelle kuvia lähettää.

"Kuinkakohan moni muu on joutunut samanlaisen käytöksen kohteeksi?", Lalane kirjoittaa.


Lue myös: Suhteessa seksi on parempaa - 10 syytä

Lähde: Elite Daily


Kilpailut

Uusimmat