Kiukuttaako? Ahdistaako? Ja sitten naurattaa. Tai onko puolisosi hankala ja lapsi vaikea?
Tutkijoiden mukaan vaihtelevat tunteet palvelevat tärkeää tarkoitusta ja auttavat meitä sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. Sen sijaan, että muuttuvat tunteet olisivat heikkous, ovat ne luonnon tapa auttaa meitä selviytymään.
Hyvällä tuulella ollessamme otamme enemmän riskejä, kun vaikeina aikoina säästämme energiaamme ja muutumme varovaisemmiksi.
– Myös nykymaailmassa sillä on merkitystä: muuttuvien tunteiden avulla onnistumme hankkimaan taitoja, joita menestys vaatii tai saavuttamaan materiaalista- tai sosiaalista hyötyä. Tunteet vaikuttavat myös pariutumiseen, tutkija Eran Eldar muistuttaa.
Tutkijat selittivät esimerkiksi talven tullen laskeva mielialan auttavan osittain meitä selviytymään kylmästä kaudesta.
Lue myös: Miten teet hyvän vaikutuksen sanomatta sanaakaan? Muutama keino auttaa
Lähde: Daily Mail