Kuva: Fotolia

Onko sinulla tapana suunnitella vapaa-aikaasi etukäteen? Tutkimuksen mukaan ei kannattaisi

13.03.2016 16:15 - Emma Ylistalo

Tutkijoiden mukaan tarkka aikataulu saattaa viedä hauskuuden tapahtumalta ja siksi kannattaakin jättää aikaa spontaaniudelle.

Monella meistä on varmasti sama tapa. Haluat nähdä ystävääsi, joten sovit meneväsi hänen kanssan drinkeille loppuviikosta töiden jälkeen ja lyötte lukkoon tarkan päivän ja ajan. Tuoreen tutkimuksen mukaan juuri se pieni teko voi viedä hauskuuden ystävän näkemisestä.

Miksi? Kun päivä lähestyy, näkeminen alkaa tuntua tehtävältä ennemmin kuin asialta, jonka haluaisit tehdä. Moni on varmaankin kuullut työkaverinsa huokaisevan rankan työpäivän päätteeksi, että "minun täytyy vielä nähdä ystävääni tänään". Tämä on juurikin se asia, minkä Olinin kauppaopiston tutkijat löysivät.

Tutkimusta varten he kävivät läpi 13 tutkimusta, jotka tutkivat sitä, kuinka vapaa-ajan aikatauluttaminen vaikutti siihen, mitä ihmiset pitivät tapahtumistaan. He huomasivat, että sopimalla tietyn päivän ja kellonajan hauskalle tekemiselle, sillä oli juuri päinvastainen vaikutus. Se vei tapahtumasta nautinnollisuuden pois ja sai sen tuntumaan ennemminkin velvollisuudelta. Tutkijat huomasivat myös, että tapahtuman innokas odottaminen laski, kun sille oltiin sovittu jokin tietty aika.

Vaikka tämä kuulostaakin ihan järkeenkäyvältä, aikataulun sopiminen saattaa olla kiireisten ystävien ainoa tapa nähdä. Joten miten tulisi toimia? 

Tohtori ja yksi tutkijoista Selin Malkoc, joka on erityisesti keskittynyt tutkimaan käyttäytymismalleja päätöksenteossa, kehottaa olemaan joustavampi ajan kanssa. Hänen mukaansa on hyvä sopia päivä etukäteen, mutta ehdottaa jättämään enemmän spontaaniutta ajan kanssa. Jos esimerkiksi haluatte mennä drinkeille työpäivän päätteeksi, voitte vaikka vain sopia laittavamme viestin, kun työpäivä näyttää lähenevän loppuaan. Lopputulos on sama, mutta mieli käsittelee asian eri tavalla ja saa tapaamisen näin tuntumana paljon hauskemmalta.


Lähde: Glamour

Lue myös: Rakkaus ensisilmäyksellä on mahdollista - tiede vahvistaa

Kilpailut

Uusimmat