Rakastuessaan ihminen on vähän hassu: rakkaus tuntuu niin varmalta ja ehdottomalta, että mielityn kanssa voisi marssia alttarille, vaikka heti. Vastoinkäymiset eivät hirvitä, eikä tulevaisuus kauhistuta, kun vaaleanpunainen rakkaus voittaa kaikki esteet.
Valitettava totuus kuitenkin on, että tilastojen mukaan noin puolet liitoista päättyy eroon.
Tuoreen tutkimuksen mukaan onnistuneelle liitolle on kuitenkin olemassa mahdollisuus. Tutkijoiden mukaan loppuelämän kestävä, onnellinen liitto, on todennäköisin silloin, kun pari odottaa avioitumista kaksi vuotta.
Tutkimuksen mukaan jopa 67 prosenttia vastaajista oli lykännyt avioitumista, sillä eron mahdollisuus hirvitti heitä.
Lopulta juuri pelko avioerosta saa liitot kestämään paremmin. Pariskunnat keskustelevat peloistaan enemmän ja käyttävät enemmän aikaa toisiinsa tutustumiseen ennen avioitumistaan.
Samalla odottaminen on ainoa tapa saada aivojen toiminta ”normaaliksi” suhteen alkuaikojen rakastumisen jälkeen. Rakastunut ihminen saattaa tehdä hätiköityjä päätöksiä ja sitoutua liiankin nopeasti. Näin ollen ajan kanssa tehty päätös on todennäköisesti pysyvämpää laatua, kuin hormonihurmassa tehty äkkipäätös.
– Toiseen tutustuminen pitkän ajan kuluessa auttaa aivojamme sopeutumaan ja vaikuttaa päätöksentekoon, tutkija Helen Fisher kuvailee.
Lue myös: Tuhoaako työsi parisuhteesi? 16 merkkiä paljastavat
Lähde: Independent