Kuva: Fotolia

Millaiset miehet saavat naisen tuntemaan olonsa epämiellyttäväksi? "Syy evoluutiossa"

11.04.2016 16:45 - Senni Loikala

Tutkimus selvitti, mikä saa naiset pitämään miestä "creepynä". Kysymys on usein alitajuisesta pelosta.

Kun jotakin ihmistä kuvaillaan englanninkielisellä sanalla ”creepy”, tarkoittaa se suoraan käännettynä hänen olevan karmiva. Samalla moni voi kuitenkin tarkoittaa, että ihminen olisi erikoinen, puistattava, häiritsevä tai pelottava. Olipa käännös mikä tahansa, kukaan tuskin tahtoo itseään kuvailtavan ”creepyksi”.

Nyt tutkijat ovat Science Direct -sivuston mukaan selvittäneet, mikä saa naisen pitämään miestä ”creepynä”. Tutkimus tehtiin kansainvälisenä nettikyselynä, johon vastasi noin 1340 henkeä.

Pelko seksuaalisesta uhasta

Jos miehen käytöksessä on ominaisuuksia, jotka saavat hänet käyttäytymään ennalta-arvaamattomasti, saattaa nainen pelätä oman turvallisuutensa puolesta. Kyseessä on primitiivinen reaktio, sillä vuosisatojen aikana naiset ovat oppineet tarkkailemaan alitajuisestikin merkkejä siitä, onko mies uhkaava vai ei. Syy on siis evoluutiossa.

Muutama konkreettinen seikka miehen käytöksessä toimii varoitusmerkkinä monille naisille. Näitä ovat muun muassa liian lähellä seisominen, omien huulten nuolaiseminen toistuvasti, suulla maiskauttelu sekä keskustelun johdatteleminen asiattomiin tai kiusallisiin aiheisiin. Lisäksi se, jos mies käyttäytyy arvaamattomasti, tai hänen puheissaan ei ole järkeä, saa aikaan pelkoa.

Tutkimuksen mukaan myös tietyt ammatit tai harrastukset lisäävät sitä mahdollisuutta, että nainen pitää miestä pelottavana tai luontaantyöntävänä. Esimerkiksi omituinen keräilyharrastus tai vähänkään kuolemaan tai seksuaalisiin fetisseihin liittyvä ammatti saavat monet naiset varovaisiksi.

Jos siis pidät jotakin ihmistä ”creepynä”, saatat olla huolissasi omasta turvallisuudestasi.

Lähde: ScienceDirect ja askmen

Lue myös: Tiedätkö, mikä tekee sinusta sinut? Viisi piirrettä, jotka vaikuttavat persoonallisuuteesi

Kilpailut

Uusimmat