Etsi
Jos viihdyt paljon omissa oloissasi, voi mielenkiintoisiin ihmisiin tutustuminen olla vaikeaa.
Pitkät kumppanit eivät ole ainoastaan raamikkaita ja turvallisia – heidän pituudestaan voi olla myös paljon hyötyä arjen askareissa.
Levottomuutta, stressiä, kolotusta… Kannattaisi ehkä harrastaa seksiä.
Yleisimmät syyt liittyvät muun muassa makuuhuonekäytökseen ja ulkomuotoon.
Kun taksia kuljettava singaporelaismies astui autoonsa, ei hän osannut odottaa mitään tällaista.
Joskus ensitreffit menevät mielestämme hyvin, mutta toinen osapuoli ei halua enää nähdä toista kertaa.
On monia syitä miksi mies ei välttämättä halua sitoutua vakavampaan suhteeseen, mutta yksi näistä voi olla hänen taloudellinen tilanteensa – tai vaihtoehtoisesti sinun rahatilanteesi.
Australialainen Jill Sparrow osallistui mielenosoitukseen, jonka poliisi tahtoi keskeyttää.
Newyorkilaisvaari käynnisti suuren hehkutuksen isovanhempien tärkeydestä.
Eron jälkeen deittimarkkinoille palaaminen saattaa tuntua pelottavalta. Kaikki sujuu kuitenkin hyvin, kunhan pitää muutaman asian mielessä.