Etsi
Essexin yliopiston tutkimuksen mukaan sellaisetkin naiset, jotka määrittelevät itsensä heteroksi, eivät sitä todennäköisesti täysin ole.
Rakkautta voi osoittaa lukemattomilla erilaisilla tavoilla. Usein sanoja ei edes tarvita.
Jos haluaa toimintaa vällyjen välissä, kannattaa toimia myös keittiössä.
Parrakas mies saattaa tuoreen tutkimuksen mukaan olla muita seksistisempi.
Jos haluat kehittyä, on sinun väistämättä tehtävä jotakin epämukavaa.
Saatat etsiä pitkää suhdetta ja Sitä Oikeaa, tai mieluummin intohimoista sekä räiskyvää parisuhdetta. Horoskooppimerkkisi voi kertoa yllättävän paljon tavastasi rakastaa.
Hellät, yhteiset hetket ovat suhteessa suunnattoman tärkeää. Mutta kannattaa muistaa, että aina sen ei tarvitse olla jotain suurta ja ihmeellistä.
Onko sinulla kolme lasta tai oletko osa sisaruskatrasta? Ymmärrät varmasti, mistä on kyse.
Netissä leviää kuva kalifornialaisen naisen saamasta kihlasormuksesta, jonka hänen kultansa on valmistanut ajatuksella.
Seksin jälkeen kielen kannat saattavat toisinaan olla hieman löysät.