Netflix suunnittelee muutoksia - suurin vaikutus Perhe-tilauksen tekijöille

05.07.2018 14:45 - Teknavi / Petri Tapala - mobiili.fi

Hintojen korotuksen lisäksi myös näyttöjen määrää vähennettäisiin.

Netflix on kenties korottamassa hintojaan, uutisoi italLähialaismedia Tutto Android. Mikäli korotukset toteutuvat, koskevat ne näillä näkymin eniten Perhe-tilauksen valinneita.

Maailman suosituimpiin striimauspalveluihin lukeutuva Netflix on lisäämässä hinnoitteluunsa uuden Ultra-luokan, joka hyvin pitkälti korvaisi jo tähänkin asti olemassa olleen, ja kalleimman, Perhe-tilauksen.

Perhe-valinta tarjoaa Netflixin samanaikaisesti neljälle näytölle hintaan 13,99 euroa kuukaudessa, mutta on mahdollista, että samaan hintaan saa tulevaisuudessa käyttöönsä sisällön vain kahdelle kuvaruudulle. Neljä näyttöä puolestaan kuuluisi vain Ultra-tilaukseen, joka maksaisi 16,99 euroa kuukaudessa.

Mikäli hinnankorotukset toteutuvat, saa Tupla-, eli alla olevassa kuvassa näkyvällä Standard-tilauksella jatkossa käyttöönsä Netflixin vain yhdelle kuvaruudulle kerrallaan.

Netflixissä olisi tulevaisuudessa neljä hintaluokkaa nykyisen kolmen sijaan.

Netflix itse ei toistaiseksi ole vahvistanut suunnittelevansa hintojen korottamista, mutta kertoo kuitenkin testaavansa sitä, ”millä tavalla kuluttajat arvostavat Netflixiä”. Yhtiön tiedotteen mukaan uusia ominaisuuksia testataan kuitenkin jatkuvasti, eikä Ultra-hintaluokkakaan välttämättä ole tulossa jäädäkseen.

Tähän asti Netflix on tarjonnut kolme hintaluokkaa, joiden kustannukset vaihtelevat kuukausittain 7,99 ja 13,99 euron välillä. Tilauksilla on eroa muun muassa kuvanlaadun ja samaan aikaan käytettävissä olevien ruutujen lukumäärän välillä.

Lue myös: Netflix listasi 10 kauhuelokuvaa, joita ihmiset eivät pysty katsomaan loppuun asti

Lähde: TuttoAndroid

Yhteistyössä Teknavi

Kilpailut

Uusimmat