Kuva: Fotolia

Onko sinun vaikea pysyä aikatauluissa? Syy voi olla lapsuudessasi

30.11.2016 22:45 - Emma Ylistalo

Lapsille tulisi luoda selkeät rutiinit, jotta tehtävien hoitaminen ajallaan sujuu aikuisiällä.

Onko sinulla ongelmia aikatauluttamisen kanssa tai onko sinun vaikeaa saada hommia ajoissa valmiiksi? Tästä on luultavasti kiittäminen vanhempiasi. 

Jos sinulla ei ole lapsena ollut säännöllisiä rutiineita tai ne ovat olleet epäjohdonmukaisia, sillä voi olla pitkään vaikutuksia myös aikuisiällä. 

Albanyn yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan lapset, jotka kasvoivat säännöllisten rutiinien kanssa, kokivat vähemmän vaikeuksia aikataulussa pysymisessä tai keskittymisessä aikuisiällä. 

Tutkimusta varten psykologit haastattelivat 292 opiskelijaa heidän rutiiniensa säännöllisyydestä lapsena. Tämä sisälsi esimerkiksi ruokailut, kouluajan ulkopuoliset aktiviteetit, nukkumisen ja ajan, joka vietettiin perheen ja ystävien kanssa. 

He huomasivat, että opiskelijat joilla oli enemmän johdonmukaisuutta päivättäisessä elämässään lapsena, pystyivät paremmin ajanhallintaan vanhemmalla iällä. Rutiineiden kanssa kasvaneilla lapsilla oli myös parempi itsehillintä ja he eivät kokeneet yhtä paljon ahdistusta kuin ilman selkeitä rutiineita kasvaneet. 

Lähde: Huffington Post

Lue myös: Etkö saa pitkää tehtävälistaa koskaan tyhjäksi? Helppo kikka auttaa

Kilpailut

Uusimmat