Kuva: AOP

Nuoret naiset hurahtivat riskialttiiseen synnytystrendiin - jopa lääkärit huolissaan

29.05.2017 16:45 - Senni Loikala

Asiantuntijoiden mukaan suosiotaan kasvattanut synnytystrendi saattaa jopa vaarantaa vastasyntyneen terveyden.

Erikoinen synnytystrendi on kasvattanut hurjasti suosiotaan erityisesti nuorten äitien keskuudessa, uutisoi The Sun. Kyseessä on ”lotus-synnytykseksi” kutsuttu trendi, jossa vauvalta ei leikata napanuoraa pois. Tuoreet vanhemmat kuljettavat istukkaa mukana niin pitkään, kunnes napanuora irtoaa luonnostaan.

Nyt asiantuntijat ovat kuitenkin varoittaneet odottavia äitejä lähtemästä mukaan monia yllättäneeseen synnytystrendiin. Lääkäri Patrick O’Brienin mukaan istukan jättäminen kiinni vauvaan pitkäksi aikaa voi jopa vaarantaa pikkuisen terveyden.

- Jos istukka jätetään kiinni vauvaan melko pitkäksi aikaa synnytyksen jälkeen, saattaa istukka tulehtua ja tulehdus voi levitä vauvaan, O’Brien selvittää.

- Istukka on altis tulehduksille, koska se sisältää verta, ja sen jälkeen, kun napanuora on lakannut toimimasta, ei istukassa ole verenkiertoa ja se on lähinnä kuollutta kudosta.

O’Brien muistuttaa myös, ettei istukan jättämisestä vauvaan kiinni seuraa lääketieteellisesti todistettuja hyötyjä.

Myöskään gynekologi Amy Tuter ei kannata istukan jättämistä pitkäksi aikaa vauvaan kiinni. Hän kuvailee trendiä ”oudoksi tavaksi, josta ei ole lääketieteellistä hyötyä ja joka sisältää merkittäviä riskejä, erityisesti valtavan tulehdusriskin.

Napanuoran leikkaamista kannattaa lykätä vain hetkisen

O’Brien painottaa, että napanuoran leikkaamisen lykkääminen vain hetkiseksi synnytyksen jälkeen on täysin eri asia kuin niin sanottu lotus-synnytys. Ensimmäisessä vaihtoehdossa napanuora leikataan minuutista kolmeen minuuttia synnytyksen jälkeen. Tästä voi olla jopa hyötyä vauvalle, kun istukasta siirtyy verta vauvaan vielä jonkin aikaa syntymän jälkeen, kertoo lääkäri.

- Tämä nostaa vauvojen hemoglobiinia ja rauta-arvoja. Raudan puutos ensimmäisinä elinkuukausina yhdistetään hitaampaan hermojärjestelmän kehitykseen.

Katso alta Instagramista löytyviä kuvia niin sanotusta lotus-synnytyksestä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Monia ensisynnyttäjiä mietityttää ja huolestuttaa synnytys etukäteen. Suomalainen kätilö vastasi aiemmin Voice.fi-sivustolle yleisimpiin kysymyksiin synnytyksestä. Pääset artikkeliin tästä.

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat