Kuva: Fotolia

Tutkimus: Imetys alentaa sydänkohtauksen ja halvauksen riskiä äideillä

22.06.2017 17:15 - Katariina Auvinen

Mitä pidempään imettää, sen alhaisempi riski on sairastua tulevaisuudessa.

Tutkimuksen mukaan kaksi vuotta ja enemmän imettäneillä äideillä on pienempi mahdollisuus saada sydänkohtaus tulevaisuudessa. Tutkijat tarkastelivat Kiinassa ja Yhdysvalloissa imettäviä äitejä ja niitä, jotka eivät imettäneet. Tutkimuksessa otettiin huomioon naisten elämäntavat, kuten tupakointi. Silti voitiin todeta, että imettävillä naisilla sydänkohtauksen tai halvauksen riski pieneni. 

Mitä pidempään äiti imetti jälkikasvuaan, sitä pienemmäksi riski tuli. Esimerkiksi noin puoli vuotta imettävillä äideillä riski halvaukseen tai sydänkohtaukseen pieneni neljällä prosentilla. Jo kahden vuoden kuluttua riski saada sydänkohtaus pieneni 18 prosentilla. 

Oxfordin yliopiston tutkijat eivät ole varmasti voineet todentaa, mistä riskin alentuminen johtuu, mutta sen arvellaan liittyvän äidin muuttuneeseen aineenvaihduntaan. Äidin keho kerää rasvaa raskauden aikana, jotta vauva saisi tarvitsemansa energian. Imetys taas auttaa vauhdittamaan tätä aineenvaihduntaa, joten rasvakin poistuu helpommin. 

Imetyksen on jo todettu alentavan riskiä sairastua rinta- ja munasarjasyöpään sekä osteoporoosiin. 

Lue myös: Imetystatuoinnit yleistyvät - 'merkki ylpeydestä'

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat