Kuva: Fotolia

Raiskauksen uhri kirjoitti pysäyttävän kirjeen: "Miten voin antaa anteeksi, kun tuhosit niin paljon?"

07.08.2017 13:45 - Katariina Auvinen

Uhri oli tapahtumahetkellä vasta 12-vuotias. Hänen raiskaajansa välttyi tuomiolta.

Catherine-niminen tyttö päätti kirjoittaa koskettavan kirjeen, jossa hän kertoo syvimmät tuntemuksensa raiskauksen jättämistä jäljistä. Nyt 14-vuotias teini oli tapahtumahetkellä ainoastaan 12-vuotias. Hän sanoo, että tapahtunut on jättänyt häneen niin pahat haavat, että hän on yrittänyt jopa itsemurhaa. Pahinta on, että raiskaaja käveli oikeustalolta vapaana miehenä, ilman tuomiota. Raiskaaja oli kertonut oikeudessa, että luuli uhrin olevan yli 16-vuotias.

Catherinen raiskaaja,19-vuotias mies, juotti tälle vodkaa kirsikkalimonaadin seassa. 

"Raiskaajani sanoi oikeudessa, että hän ei tiennyt ikääni. En hädin tuskin muista mitään siitä illasta, mutta olen kuitenkin kärsinyt tietynlaisia muistikuvia tapahtuneesta. Olin sammunut olohuoneeseen, josta raiskaajani nosti minut ylös ja johdatti makuuhuoneeseen. Oikeuden mukaan olin suostuvainen tähän. Miten joku voi olla suostuvainen, kun hän ei voi edes puhua? 

Ennen tapahtunutta, olin itsevarma, iloinen, minulla oli aina hymy kasvoillani. Tapahtuneen jälkeen joudun pakottamaan hymyn kasvoilleni. Olen kärsinyt ahdistuksesta ja masennuksesta. Otan pillereitä, jotta pystyn nukkumaan. Olen myös koettanut tehdä itsemurhan, koska en kestänyt tapahtunutta. Minulla on ollut monia masennuskausia. Sain tietää, että hän asetettiin syytteeseen raiskauksestani, eikä minun tarvinnut nähdä häntä oikeudessa. Minä ja perheeni juhlimme asiaa. Sen jälkeen tuli uutinen, että hän käveli vapaana ulos oikeudesta. Murruin täysin. 

Ihmisten mukaan minun pitäisi antaa raiskaajalleni anteeksi. Miten minä voin antaa anteeksi sellaiselle ihmiselle, joka tuhosi minusta niin paljon? En voi ikinä unohtaa sitä, mitä tapahtui. Se tulee vainoamaan minua koko elämäni. Minä ja perheeni jatkamme kuitenkin elämäämme. Aion saada elämäni takaisin. " 

Lue myös: Älä ikinä syyllistä raiskauksen uhria - tapahtumahetkistä löydettiin järkyttävä yhtäläisyys

Lähde: UNILAD

Kilpailut

Uusimmat