Iskeekö ahdistus sosiaalisissa tilanteissa? Ota kaksi tehokeinoa käyttöösi

15.06.2015 13:45 - Senni Loikala

Jos sinua ahdistaa usein sosiaalisissa tilanteissa, kannattaa kokeilla tutkimuksen selvittämiä konsteja vähentää ahdistusta.  

Kaikki, jotka kärsivät ahdistuksesta sosiaalisissa tilanteissa, tietävät kyseessä olevan arkea häiritsevä riesa. Jos tukalat tunteet piinaavat voimakkaasti, on syytä hakeutua lääkärin pakeille. 

Tuore Psychiatry Research -lehdessä julkaistu tutkimus tarjoaa kuitenkin kaksi vinkkiä, joilla voi kotikonstein helpottaa sosiaalista ahditustaan.

Ruokavalio

Tutkimuksen mukaan he, jotka syövät enemmän käymällä valmistettuja ruokia, kärsivät muita vähemmän sosiaalisesta ahdistuksesta. Näin ollen esimerkiksi maitoa, juustoa, jugurttia ja leipää kannattaa sisällyttää ruokavalioonsa.

- Todennäköisesti käymällä valmistettujen ruokien probiootit muuttavat suolen ympäristöä myönteisesti, ja nuo muutokset suolistossa voivat vaikuttaa sosiaaliseen ahdistukseen. Minusta on ehdottoman kiehtovaa, että suoliston mikro-organismit voivat vaikuttaa mieleesi, tutkija Matthew Hilimire selvittää.

Käymällä valmistettujen ruokien yhteys sosiaaliseen ahdistukseen oli kaikista selvin heillä, jotka kärsivät neuroottisuudesta - mutta apua niiden popsimisesta oli myös muille. Tutkimukseen osallistui 700 nuorta aikuista, jotka raportoivat tutkijoille yli kuukauden ajan ruokavaliostaan ja liikunnastaan.

- Tämä tutkimus osoittaa, että nuoret aikuiset, jotka ovat alttiita anhdistuneisuudelle, kertovat kärsivänsä vähemmän sosiaalisesta ahdistuksesta, jos he kuluttavat säännöllisesti käymällä valmistettuja ruokia, joissa on probiootteja, tutkija Jordan DeVylder tiivistää.

Liikunta

Tutkimuksesta selvisi myös, että liikunnasta oli apua sosiaalisesta ahdistuksesta kärsiville ihmisille. Mitä enemmän he harrastivat urheilua, sitä enemmän myös ikävät oireet sosiaalisissa tilanteissa haittasivat heidän elämäänsä.

Näin ollen kannattaa pitää itsensä liikkeessä ja syödä hapatettuja ruokia, jos tahtoo kotikonstein helpottaa ahdistustaan sosiaalisissa tilanteissa.


Uutisoimme aiemmin ajatuksista, jotka tiedät saaneesi paniikkikohtauksen. Käy tarkastamassa täältä, kuulostavatko ne tutuilta omalla kohdallasi.

Lähde: Spring

Kilpailut

Uusimmat