Suomalaisnaisen kuva toimii varoittavana esimerkkinä: Muista aina aurinkorasva!

15.07.2015 15:15 - Rea Tallgren

"Ei Suomen aurinko polta" on sanonta, jota moni käyttää kesän ensimmäisten lämpimien säiden tullessa. Ei kuitenkaan kannattaisi.

Kun Nina, 23, lähti ystävänsä kanssa terassille, hän ei ajatellut tarvitsevansa aurinkorasvaa. Nyt hän toivoo, että olisi ajatellut toisin.

- Olimme terassilla muutaman tunnin ja kun pääsin kotiin, huomasin, että olkapäähäni ja yläselkään sattuu kyllä melko paljon. Selkä oli punainen, mutta ajattelin, että punoitus laskee vielä siitä.

Toisin kuitenkin kävi.

- Yötä kohden minuun sattui niin paljon, etten pystynyt makaamaan sängyssä. Jouduin raahaamaan puutarhatuolin sänkyni viereen ja nukkumaan siinä.

Seuraavana päivänä Ninan oli myönnettävä, ettei after sun -voide enää auttanut häntä, vaan hän tarvitsi tehokkaampaa apua. Niinpä hän matkasi terveyskeskukseen.

Hoitajakin järkyttyi Ninan olkapään kunnosta.

- Hän sanoi, ettei ole varmaan kertaakaan uransa aikana nähnyt yhtä pahaa auringon aiheuttamaa palovammaa.

Nyt kädessä on paksu peite vaahtomuovimaista suojaa, jota Nina vaihtaa säännöllisesti.

- Paranemiseen voi mennä viikkokin, minulle sanottiin. Käden nostaminen ylös sattuu, mutta muuten pärjäilen kyllä. Mutta yksi on varma: tästä lähtien en todellakaan unohda laittaa aurinkorasvaa ikinä.

Katso kuva Ninan vammasta alta.

Kilpailut

Uusimmat