Etsi
Suurin osa hukkumisista olisi ollut vältettävissä esimerkiksi pelastusliivien käytöllä.
Auringon UV-säteily aiheuttaa ihon palamista, ja suuret kerta-annokset lisäävät ihomelanooman riskiä.
Koko syyskuusta odotetaan tässä vaiheessa hieman tavanomaista lämpimämpää.
Asussa näkyivät prinsessalle tyypilliset tyylivalinnat.
Helleputken lisäksi aurinkoisia päiviä riitti.
Marttojen johtava asiantuntija antaa parhaat vinkit hellekeleille.
Heinäkuu alkoi tavallista viileämpänä, mutta päättyi helleputkeen.
30 astetta ylittyi kahdella havaintoasemalla.
30 astetta rikkoutui jo aamupäivän aikana eli tavanomaista nopeammin.
Suomessa tehtiin tänään taas hellehistoriaa.