Etsi
Yliopistot muuttavat nyt kantaansa X-viestisovelluksesta.
Uutistoimistojen tietojen mukaan Kiinan viranomaiset ovat miettineet ratkaisuja välttää Yhdysvaltojen sovellukselle mahdollisesti pian asettama esto.
Muut puolueet eivät ole vastaavaa vielä tehneet.
Muusikko Grimesilla ja teknologiamiljardööri Elon Muskilla on kolme yhteistä lasta.
Elon Musk ja Amber Heard seurustelivat reilu vuoden ajan, mutta parin suhde päättyi vuonna 2017.
Tieto kolmannesta lapsesta paljastui Elon Musk -elämänkertateoksesta, jonka on kirjoittanut Walter Isaacson.
Elon Musk ja Grimes ovat pitäneet tiedon kolmannesta lapsestaan visusti pois julkisuudesta.
Elon Musk ja Mark Zuckerberg ovat uhonneet kohtaavansa toisensa tappelussa.
Grimesilla ja Elon Muskilla on kaksi yhteistä lasta, jotka ovat osoittaneet insinööritaitoja jo nuorella iällä.
Twitterissä päivittäin nähtävien twiittien määrää on toistaiseksi rajoitettu.