Anniina Valtosen suru: ”Kuinka paljon minuun sattuu”

Anniina joutui myrskyn silmään.

Julkaistu:

Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen nähdään tuoreella Petolliset-kaudella. Nyt hän avautuu osallistumisestaan ja vaikuttaa olevan surullinen saamastaan kohtelusta ohjelmassa.

– Kuin uusien ihmisten muodostama hurrikaani, jonka keskiöön lopulta jouduin tahtomattani. Olisin halunnut olla alkuun näkymätön, tutkailla ihmisiä ja tilanteita, mutta kohtalo päätti toisin. Jouduin silmätikuksi ja jäin kynnysmatoksi suurempien persoonien alle, kuvailee Valtonen kokemustaan.

Lue myös: Mistä tulee sanonta, pakkanen paukkuu? Meteorologi Anniina Valtonen paljastaa

Anniina kertoo puutoksista, joita hän kokee itsellään olevan.

– En näytä, kuinka paljon minuun sattuu. Menen lukkoon tilanteissa, kun pitäisi puolustaa itseäni. Koen, etten koskaan löydä oikeita sanoja, silloin kun niitä tarvitsisin.

Anniina olisi halunnut osata puolustaa itseään

Anniinalla oli ollut ohjelmaa varten suunnitelma, joka ei toteutunut.

Lue myös: Anniina Valtonen paljasti ilouutisen: odottaa lasta!

– Lähdin Petollisiin ajatuksella, että haluan haastaa itseäni. Haluan oppia puolustamaan itseäni näinkin turvallisessa ympäristössä kuin leikissä/pelissä, joka ei ole totta. En ehtinyt edes tehdä alkulämmittelyjä, kun jouduin myrskyn silmään, paljastaa meteorologi Valtonen.

Anniina toteaa, että parasta on pysyä tästä lähtien sääkarttojen ääressä. Hän kiittää ja kehuu vielä ohjelman tuotantoa.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.