Kuva: Fotolia

Tuijotatko tv:tä urheillessasi? Katsomasi ohjelma voi vaikuttaa treenisi tehokkuuteen

19.01.2016 21:15 - Emma Ylistalo

Urheilullisen ohjelman katsominen voi auttaa sinua saamaan treenistä enemmän irti.

Monet katsovat televisiota esimerkiksi salilla urheillessaan. Kaikki eivät kuitenkaan tiedä, että katsomasi ohjelma saattaa vaikuttaa treenisi lopputulokseen.

Useiden tutkimusten mukaan se, mitä katsot televisiosta treenin aikana voi vaikuttaa urheilusta saamaasi hyötyyn. Fyysisen aktiviteetin katsominen voi parantaa treeniäsi kiihdyttämällä kroppasi reaktioita lähemmäksi sitä, mitä näet ruudulta.

Frontiers in Autonomic Neuroscience -sivustolla julkaistu tutkimus osoitti, että niiden osallistujien, jotka katsoivat videota jonkun muun juoksemisesta, sydämensyke, hikoilu, verenkierto ja hengitys lisääntyivät.

Jos tapoihisi kuuluu urheillessasi katsoa lempiohjelmaasi, ei sinun tarvitse muuttaa sitä. Et välttämättä saa treenistä tutkimusten mukaan kaikkea mahdollista irti, mutta jos hömppäsarjat saavat sinut liikkumaan, on sekin parempi kuin, että tuijottaisit niitä omalta sohvaltasi.


Lue myös: Yksi teko muuttaa käsityksesi omasta vartalostasi - tee siitä päivittäinen tapa

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat