Kaikki artikkelit

Danny sanoo, että kuluva kiertue ei pakolla ole viimeinen, vaikka sitä on niin markkinoitu. Hän uskoo jatkavansa uraansa niin sanotusti loppuun asti.
Vikmanin päivä nähdään tämän viikon jaksossa.
Dannyn lisäksi taitelijaeläkkeen ovat nyt saaneet muun muassa Ilkka Kallio sekä Ritva Sorvali.
Vikman esitti suosikkiohjelmassa Dannylle todella tärkeän kappaleen.
Muusikko ei aio hidastaa työtahtiaan.
Eräs nainen kertoi olevansa töissä presidentin kansliassa ja pyysi Dannyä Urho Kekkosen vieraaksi. Nainen tuli lopulta Dannylle yöksi sopimaan yksityiskohdista ja aamulla tapahtumien kulku selvisi laulajalle.
Muusikko luotti lapsena vain veljeensä.
Erika Vikman kertoo Iltalehdelle, että kappale meni syvälle tunteisiin.
Robertsin tytär Hazel Moder syntyi vuonna 2004.
Ennen uraansa Hollywoodissa Trejo oli rikoksen polulla. Vuonna 1961 hän kohtasi vankilassa kulttijohtaja Charles Mansonin ja auttoi tätä, mutta ei vielä tiennyt, kenen selustaa hän turvasi.
American Horror Stories julkaistaan heinäkuun 15. päivä Hulu-suoratoistopalvelussa.
Danny kertoo Annalle, että hänen kunnioituksensa naisia kohtaan on kasvanut vuosien saatossa.
"Toisella oli rahaa toistasataa miljoonaa", Danny kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa.
Elämää nähnyt muusikko on purkanut tunteensa uuteen musiikkiin.
Danny on mukana Uuden musiikin kilpailussa kuolemasta kertovalla kappaleella. Ex-puoliso ja viime vuoden UMK-suosikki Erika Vikman on ilmaissut jo tukensa julkisesti.
Danny on solminut levytyssopimuksen Mökkitie Recordsin kanssa.