Kuva: Shutterstock

Jalkapallon EM-kilpailut siirtyvät vuoteen 2021 - 'Kaikkein paras vaihtoehto'

17.03.2020 15:40 - Roy Kokkonen

Uefa on päättänyt siirtää jalkapallon EM-kisat vuodella eteenpäin koronaviruspandemian takia.

Euroopan jalkapalloliitto Uefa on siirtänyt tälle vuodelle kaavaillut jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut vuodelle 2021, kertoo Aftonbladet. Ruotsin jalkapalloliiton puheenjohtaja ja Uefan varapuheenjohtaja Karl-Erik Nilsson varmistaa asian.

- Kisojen siirtäminen kahdellatoista kuukaudella on kaikkein paras ja vähiten muuta toimintaa vaikeuttava toimenpide, Nilsson kertoo.

Asiasta päätettiin tänään tiistaina etäkokouksessa. Uefan johtokunta kokoontuu vielä tiistain aikana ja antaa asiasta muodollisen päätöksen.

- Kyseessä on muodollisuus. Lopputulos on, että kilpailut siirtyvät ensi vuodelle, Nilsson sanoo.

Nyt tehty päätös tarkoittaa sitä, että naisten EM-kilpailuja siirretään myös. Ne oli suunniteltu ensi vuodelle samaan ajankohtaan, johon miesten EM-kisat siirtyvät. Naisten kisojen ajankohtaa ei ole vielä päätetty.

Miesten jalkapallon EM-kilpailut alkavat ensi vuoden kesäkuun 11. päivä ja päättyvät 11. heinäkuuta.

Lue myös: Huuhkaja-huuma nousee - legendaariselta radiokanavalta mahtava ele

Lähde: Aftonbladet

Kilpailut

Uusimmat