Kuva: AOP

Amerikkalainen laulajakomistus nolona: Peittelin erektiota koko palkintogaalan ajan!

15.06.2016 15:45 - Senja Rapila

Jälleen yksi todiste siitä, että tärkeää päivää edellisenä iltana ei kannata kokeilla mitään uutta.

Laulajakomistus Nick Jonas, 23, tunnettiin aiemmin suloisesta kiharapäästään. Vuosien myötä nuorukaisesta on kasvanut mies, joka on yrittänyt karistaa viimeisetkin suloisuuden rippeet harteitaan. 

Entinen Disney-tähti on kertonut, että hänellä on ollut vaikeuksia karistaa nuoruuden hempeä imago harteiltaan, mutta eiköhän se ole lähtenyt viimeistään tämän tarinan myötä. Jonas nimittäin avautui nolosta erektiostaan televisiopersoona Jimmy Fallonin juontamassa talk-showssa.

- Juhlin viimeisimmän sinkkuni julkaisua ja päätin lähteä kavereideni kanssa ulos. Sitten erään ystäväni vaimo kysyi, haluaisinko pilvitikkarin. Joten sanoi, että miksipäs ei. En koskaan tee mitään sellaista, Jonas kertoi.

- Menin nukkumaan ja tunsin oloni aivan normaaliksi. Heräsin ja kaikki oli kuin hidastettua. Ajattelin että voi ei, tämä tapahtuu oikeasti, tämä on todellista. Minun piti nousta sinä aamuna Young Hollywood -palkintogaalaan.

Matkalla palkintogaalaan mies sai kuitenkin vahinkoerektion, joka piinasi tätä koko gaalan ajan. Hän joutui peittelemään erektiota niin punaisella matolla kuin myös puhetta pitäessään lavalla. Voit kuunnella tarinan Nick Jonasin kertomana alla olevalta videolta.

Nuorella komistuksella oli kova työ peitellä vahinkoerektiotaan punaisella matolla. (kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Muistatko vielä superkuuman rikollisen? Jeremy Meeks julkaisi nyt ensimmäisen mallikuvansa

Kilpailut

Uusimmat