Kuva: YouTube
Tänään tv:ssä: Rakkautta Lainassa kertoo, mitä tapahtuu, kun rakastuu ystävän aviomieheen
Tämäniltainen komedia osoittaa, kuinka mutkikkaita ihmissuhteet voivatkaan olla.
Rakkaus Lainassa (Something Borrowed) -elokuvassa ihmissuhteet muodostuvat mutkikkaiksi, kun ikisinkkuna elänyt Rachel rakastuu parhaan ystävänsä Darcyn puolisoon. Hiljaisen ja tunnollisen Rachelin roolissa nähdään Ginnifer Goodwin, ja hänen räiskyvää ystäväänsä esittää Kate Hudson.
Luke Greenfieldin ohjaamassa komediaelokuvassa taiteillaan rakkauden ja ystävyyden välisellä ohuella viivalla, joka ylittyy vahingossa - ja kriittisellä hetkellä. Elokuva on jakanut kriitikoiden mielipiteet, sillä juonenkäänteet ovat herättäneet keskustelua: etenkin filmin moraalia kyseenalaistetaan monissa arvioissa.
Sen sijaan Goodwinin ja Hudsonin roolisuorituksia ylistetään, ja etenkin Goodwinin kerrotaan kannattelevan elokuvan tarinaa uskottavasti aivan loppumetreille asti. Jos et ole nähnyt komediaa, voit päättää oman mielipiteesi teoksesta tänään, kun Rakkautta Lainassa nähdään Nelosella kello yhdeksän.
Katso elokuvan traileri alta:
Rakkaus Lainassa (12)
Klo 21:00
Nelonen
Lue myös: Näyttelijäkaunotar Kate Hudson julkaisi kuuman kuvan - paljas peppu pääosassa
Lähde: Metacritic