Kuva: Senja Rapila

Entinen Salkkari-näyttelijä etsii uusia töitä: "On niitäkin, jotka pitävät luuserina"

14.09.2016 21:45 - Senni Loikala

Avoimen työhakemuksen julkaissut, Salattujen elämien Isabellan roolista muistettu Kirsi Ståhlberg näkee työnhakunsa saamassa mediahuomiossa myös positiivisia puolia.

Aiemmin Salatuissa elämissä yli kuusi vuotta näytellyt Kirsi Ståhlberg, 36, nousi otsikoihin alkuviikosta. Syy tähän oli Ståhlbergin LinkediIn-palveluun lisäämä avoin työhakemus, jossa hän etsii laajasti edustus- ja puhetöiden lisäksi opetus-, luennointi- ja myyntitöitä.

Radio Novan Anssi Honkanen ja Niina Backman saivat Ståhlbergin keskiviikkona vieraakseen lähetykseensä. Juontajat kyselivät, millainen oli Ståhlbergin ensireaktio avoimen työhakemuksen saamaan mediahuomioon.

- Eilen oli kuristava tunne kurkunpäässä, että miksi minusta tulee mitään tällaista. Se tuntui aika ahdistavalta. Enhän juuri ole enää ollut vuosiin lehtien palstoilla minkään asian takia, Ståhlberg kuvaili.

Ahdistus kaikkosi

Pian Ståhlberg näki työhakemuksensa saamassa mediahuomiossa myös positiivisen puolen.

- Soitin äidilleni, serkulleni ja parhaalle kaverilleni, ja pyysin heitä sanomaan tästä jotakin positiivista. Se auttoi, ja sain käännettyä asian päässäni myönteiseksi, Ståhlberg kertoi.

- Ongelma oli enemmän omien korvien välissä; eihän julkisuudessa ollut mitään pahaa, vaan päinvastoin, sain hyvän näkyvyyden avoimelle työhakemukselle. En minä olisi osannut soittaa oikeaan firmaan ja tarjota ammattitaitoani suoraan.

Ståhlberg uskoo, että hänen avoin työhakemuksensa voi aiheuttaa ikäviä reaktioita pienessä osassa ihmisiä.

- On varmasti niitä, jotka ajattelevat, että tuossa on se luuseri, joka ei ole enää Salkkareissa, hän tuumaa.

Työt radiossa kiinnostavat

Ståhlberg ei kuitenkaan jää pohtimaan pitkäksi aikaa, mitä muut mahtavat hänestä ajatella. Sen sijaan hän paljastaa yhden itämässä olevan työhaaveensa.

- Minähän voisin olla vaikka radiopersoona. Totta kai se olisi salainen haave!

Kuuntele Radio Novan Iltapäivää maanantaista torstaihin 14-18 sekä perjantaisin 14-15.

Lue myös: Salatut elämät -sarjan alkutunnarit koottiin yhteen vuosien takaa - katso nostalginen kooste

Lue myös: Salkkareiden näyttelijät kertovat: Näin sarjan tulisi päättyä

Lue myös: Salatut Elämät -suosikkinäyttelijä perusti suomirock-bändin!

Kilpailut

Uusimmat