Kuva: Mika Parikka

Näyttelijäkomistus Eero Ritala: Olen romantikko

15.09.2016 18:45 - Reija Saarinen

Ritalan mukaan parhoissa elokuvissa käsitellään ihmisten välisiä suhteita.

Eero Ritala, 33, on tuttu kasvo niin teatterilavoilta kuin tv-sarjoistakin. Sympaattinen mies onkin valloittanut monen naisen sydämen. Mutta mistä Ritala itse luulee suosion naisten keskuudessa johtuvan?

- Ehkä vain siitä, että olen oma itseni. Ajattelen, että minun ei tarvitse esittää mitään. Ja jos se sitten jonkun mielestä on ihana, niin sehän on vain kiva kuulla, Ritala naurahtaa.

Lisäpisteitä saattaa tipahtaa myös siitä, että hän Ritala tunnustautuu romantikoksi, jonka mielestä parhaissa elokuvissa käsitellään ihmisten välisiä suhteita.

- Haluaisin tehdä sellaista riipivää rakkausdraamaa, missä rakastutaan, vihataan, itketään ja nauretaan. Sellaista missä ollaan tekemisissä ihmisen syvien tunteiden kanssa. Olen myös jollain tasolla sellainen romantikko, että siksi se kiinnostaa todella paljon. Minun mielestä kaikki parhaat elokuvat, jotka olen nähnyt, niin käsittelevät paljon ihmisten välisiä suhteita eikä välttämättä mitään muuta.

"En lopettaisi työntekoa"

Syksyn aikana Ritala nähdään muun muassa Downshiftaajat-sarjan toisella tuotantokaudella. Kyseisessä sarjassa suuressa osassa on raha ja etenkin äkkirikastuminen. Mutta mitä tekisi Ritala, jos saisi tällä hetkellä suuren kasan rahaa.

- Miettisin kyllä todella tarkkaan. En kertoisi kellekkään, se olisi ensimmäinen asia. Olisi myös kiva muuttaa ulkomaille asumaan, mutta suomalaisena näyttelijänä se olisi hieman haastavaa, kun en kuitenkaan haluaisi työntekoa lopettaa.

- Purjeveneen ostaisin kyllä varmasti eka. En ole vielä purjehtija, mutta mielelläni aloittaisin sen, Ritala hymyilee.

Työt pitävätkin miehen kiireisenä myös syksyn ja talven aikan. Erilaisten projektien keskellä rentoutusta tarjoaa kokkailu.

- Rentoudun kokkaamalla. Se on sellainen missä pystyy unohtamaan periaatteessa kaiken ja pääsee myös tekemään jotain käsillä.

Mutta mikä sitten on miehen bravuuri?

- Tällä hetkellä mä teen tosi hyvää hummusta, hän nauraa.

Lue myös: Sympaattinen Eero Ritala: "Ei pitäisi olla aihetta, jota ei voisi näyttelemisen keinoin käsitellä"

Kilpailut

Uusimmat