Kuva: YouTube
Brad Pitt loistaa uudessa roolissaan - katso tunteita nostattava traileri Allied-elokuvasta
Elokuvassa nähdään myös Marion Cotillard.
Erokohun keskellä oleva Brad Pitt nähdään marraskuussa ensi-iltaan tulevan Allied-elokuvan pääosassa. Elokuva sijoittuu toisen maailman sodan aikaan ja kertoo uskomattoman tarinan rakkaudesta.
Pitt (Max Vatan) sekä hänen vastanäyttelijänsä Marion Cotillard (Marion) suorittavat yhdessä hyvin salaista tehtävää. Läheinen työsuhde johtaa rakkauden syventymiseen ja avioliittoon. Yllättäen eteen tulee kuitenkin mysteeri, onko kuvakaunis Marion oikeasti Saksalainen agentti? Asian selvittämiseen on aikaa 72 tuntia.
Elokuva saa ensi-iltansa 3. marraskuuta. Trailerin voit katsoa alta.
Kilpailut
Uusimmat
Kirjastolainaaminen korkeimmalla tasolla lähes 20 vuoteen - katso, mitkä teokset löytyvät kärkisijoilta
Kirkon lattian alta löytyi kolme muumiota Turussa - vainajien henkilöllisyys jäänee arvoitukseksi
Tuoko juhannus mukanaan flirttiä, matkoja vai rentoa oleilua? Katso, mitä tekoälyn luoma horoskooppi lupaa
Kyselytutkimus selvitti, mikä on suomaisten ykköstoive mökkituliaiseksi
Sähköpotkulautalaki uudistuu tänään - muutoksia ikä- ja promillerajoihin
Näytä lisää