Kuva: AOP

Jättiyllätys! John Lennonin elämästä sarjakuvaromaani

10.10.2016 16:15 - Senja Rapila

Vuonna 2017 maailma saa tutustua edesmenneen The Beatles -keulahahmon elämäntarinaan sarjakuvaromaanin välityksellä.

Tämän vuoden New York Comic Con -sarjakuvafestivaaleilla paljastettiin, että eräs tulevista graafisista romaaneista perustuu erään todella tunnetun ja legendaarisen hahmon elämään. Kyseessä on tietenkin The Beatles -yhtyeen laulaja John Lennon, jonka elämänkerta tullaan painamaan mustavalkoiseksi kuvitettuna.

Lennon-nimeä kantava sarjakuvaromaani perustuu siis ikonisen laulajan elämään ja käsittelee siinä tapahtuneita asioita laajasti. Tarina matkaa Lennonin koko elämän läpi: lapsuudesta maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen sekä avioliittoon laulaja-taiteilija Yoko Onon kanssa.

Uusi kirja tulee mukailemaan vuonna 2010 kirjoitettua, ranskalaisen David Foenkinosin kirjoittamaa romaania, jossa kerrotaan edesmenneen The Beatles-tähden elämästä. 

Englanninkielinen versio Lennon-sarjakuvaromaanista saapuu ainakin ulkomailla kauppoihin vuoden 2017 toukokuussa.

Lähde: Billboard

Lue myös: Mikko Alatalo, mitä ajattelet neekerilauluistasi nyt?

Lue myös: The Rolling Stonesilta uusi levy joulukuussa! Kuuntele tänään julkaistu single

Kilpailut

Uusimmat