Kim Kardashian teki paluun sosiaaliseen mediaan – katso

Kardashian on pitänyt hiljaiseloa ryöstön jälkeen.

Julkaistu:

Tosi-tv-tähti Kim Kardashian, 36, on tehnyt virallisesti paluun sosiaaliseen mediaan. Muutaman viime tunnin aikana hän on jakanut omalla Facebook-tilillään kirjoituksen hänen ja hänen siskona Kourtneyn lapsuuden ajan halloween-asuista.

Tämän lisäksi sivuille on ilmestynyt hänen assistenttinsa antamat ohjeet siihen, miten viime minuuteilla voi kuka tahansa loihtia itselleen uskomattoman mahtavan halloween-puvun.

Kyseessä on siis ensimmäinen kerta, kun Kardashian on jakanut mitään omalla Facebook-tilillään sitten viime kuussa sattuneen ryöstön. Saattaa siis olla, että trauman käsitteleminen on onnistunut ja paluu julkisuuden valokeilaan on pian edessä.

(Kuva: Facebook)
(Kuva: Facebook)

Kardashian joutui pariisilaisessa yöpaikassaan ryöstön kohteeksi. Hän menetti tunkeutujille koruja miljoonilla euroilla. Mukana oli myös hänen kihlasormuksensa, jonka arvo oli jopa neljä miljoonaa euroa.

Lue myös: Kim Kardashian astui vihdoin julkisuuteen – on kuin eri nainen, katso

Lähde: Cosmopolitan