Muistatko The Ring -kauhuelokuvan? Nyt kauhu muuttui todeksi elektroniikkaliikkeessä
Elektroniikkaliike teki kauhistuttavan pilan asiakkailleen.
The Ring -kauhuelokuvat ovat modernin kauhun klassikoita. Elokuvasarjan kolmas osa Rings on tulossa elokuvateattereihin tänä keväänä. Sen kunniaksi elektroniikkaliikkeessä tehtiin asiakkaille kauhistuttava pila, joka muistuttaa elokuvien tapahtumia. Liikkeessä nimittäin luotiin illuusio, että elokuvien kuollut Samara-tyttö tulisi yhdestä taulutelevisiosta kohti pahaa aavistamattomia asiakkaita.
Katso video pilasta alta.
Rings tulee ensi-iltaan helmikuussa. Katso elokuvan traileri alta.
Lue myös: Miltä näyttää maailman ensimmäinen kauhuelokuva? Katso pätkä vuodelta 1896
Lue myös: Kaikkien aikojen karmein kauhuelokuva valittiin - oletko samaa mieltä?
Kilpailut
Uusimmat
Etätyön hyödyt eivät jakaannu tasan
Foreca: Sunnuntai oli vuoden toistaiseksi lämpimin päivä, mutta juhannusviikolla sää muuttuu
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - nimestä tai vanhemmista ei poliisin mukaan tietoa
Rikolliset värväävät nuoria rahamuuleiksi: 'Jännittävältä tuntuva puuha voi johtaa uhkaaviin tilanteisiin'
HS: Kolme karannutta biisonia on ammuttu
Näytä lisää