Kuva: Senja Rapila

Axl Smithille ankarampi tuomio? Salakatselutapaus siirtymässä hovioikeuteen

07.03.2017 13:27 - Senja Rapila

Entinen suosikkijuontaja sai tuomion Helsingin käräjäoikeudesta viime tiistaina, mutta syyttäjä pitää tuomiota liian lievänä.

Entisen suosikkijuontaja Axl Smithin salakuvauskohu venyy mitä todennäköisimmin uusiin mittoihin. MTV ja Iltalehti uutisoivat, että salakuvaustapaus olisi etenemässä mitä todennäköisimmin seuraavaksi hovioikeuteen.

Smith tuomittiin tiistaina vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja yhteensä 150 000 euron korvauksiin salakatselusta ja videoiden esittämisestä ystävilleen. Syyttäjä vaati alun perin Smithille puolentoista vuoden ehdollista vankeutta sekä oheissakkoa.

Iltalehti uutisoi, että vielä tänään osapuolilla on vielä mahdollisuus ilmaista tyytymättömyydensä Helsingin käräjäoikeuden antamaan tuomioon. Käräjäoikeudesta on kerrottu, että tyytymättömyyttään tuomioon oli aamupäivään mennessä ilmoittanut kihlakunnansyyttäjä Yrjö Reenilä sekä yksi asianomaisista eli uhreista.

Syyttäjän mukaan annettu rangaistus oli liian lievä.

- Vaadin ankarampaa rangaistusta erityisesti tekojen suunnitelmallisuuden vuoksi, Reenilä kommentoi MTV.fin haastattelussa. 

Smith ei ole Iltalehden mukaan toistaiseksi ilmoittanut tyytymättömyyttään. Tyytymättömyyden ilmoitus on edellytyksenä varsinaisen valituksen tekemiselle.

Viideltä asianomistajalta tutkintapyynnöt

MTV:n mukaan salakatselutapauksen jälkipyykistä on tehty useita tutkintapyyntöjä poliisille.

Lakimies Markus Talvio kertoo, että hän on tehnyt tutkintapyynnöt jo viiden asianomistajan puolesta, joiden henkilötiedot olivat jääneet Helsingin käräjäoikeuden lähettämään mediatiedotteeseen tuomiosta. Tiedotteen mukana oli siis nimitietoja, joiden piti olla salaisia.

MTV:n mukaan tutkintapyynnöissä on pyydetty poliisia tutkimaan myös sitä, onko paljastettuja henkilötietoja käytetty mediassa lain vastaisesti omaksi tai muiden hyödyksi.

Tutkintapyynnöissä pyydetään myös selvitystä siihen, onko henkilötietoja paljastettu edeenpäin toimituksista.

7.3.2017 kello 13:47 Juttuun lisätty lisätty viiden asianomistajan tekemät tutkintapyynnöt.

Lähde: IL, MTV, MTV

Lue myös: Axl Smith lopetti hiljaisuuden: "En ole kaivannut sympatiapisteitä"

Lue myös: IS: Axl Smithin uhreille vakavia oireita - moni joutui jäämään sairauslomalle

Kilpailut

Uusimmat