Kuva: Senja Rapila

Mikä on saanut pysymään Salatuissa elämissä jo 18 vuotta, Esko Kovero?

11.04.2017 11:45 - Erica Alaluusua

Esko Kovero on ainoa Salatut elämät -ohjelman näyttelijä, joka on pysynyt sarjassa alusta saakka. Mutta mikä on saanut hänet pysymään sarjassa huikeat 18 vuotta?

Esko Kovero, 59, on Salatut elämät -ohjelman pitkäaikaisin näyttelijä, ja onkin ollut saippuasarjassa mukana huimat 18 vuotta. Mikä saa näyttelijän pysymään sarjassa alusta saakka, kun muut alkuperäisnäyttelijät ovat joko poistuneet pysyvästi tai palanneet myöhemmin ohjelmaan takaisin?

- Se johtuu näistä ihmisistä, joita täällä on, tästä ympäristöstä on tullut toinen koti, Kovero toteaa.

Salattujen elämien työtiimiä on moni muukin kuvaillut perheeksi. Miten näyttelijöiden tiuha vaihtuvuus vuosien varrella on sitten vaikuttanut työntekoon?

- Olen miettinyt tätä itsekseni. Kun sarja aloitettiin, meni monta vuotta samalla porukalla, joka oli ollut mukana alusta saakka. Jotkut olivat pidempään, nuoria ymmärrän, koska he haluavat katsoa, mitä muuta on elämässä tarjolla. Kun joku poistui, tuntui aina siltä kuin olisi menettänyt hyvän ystävän. 

Näyttelijöiden poistumisesta puhuttaessa Kovero kertoo toivovansa, että mahdollisimman harva hahmo kuolisi, sillä se vie näyttelijän mahdollisuuden palata enää ohjelmaan mukaan.

- Toivoisin, että itse näyttelijä sekä käsikirjoittajat vaikuttaisivat niin, ettei hahmo kuolisi, koska siinä jää aina silloin se paluun mahdollisuus pois, kuten joidenkin kohdalla on käynyt, Kovero pohtii.

- Kun hahmo sitten palaa sarjaan takaisin, tuntuu siltä kuin hyvä ystävä tulisi kotiin pitkän matkan jälkeen, jälleennäkeminen on suuri riemu.

Pitävätkö sarjan näyttelijät yhteyttä myös poistumisensa jälkeen?

- Minullahan on, yllätys yllätys, ihan puhelinyhteys sarjasta poistuneeseen Jarmo Koskeen (tunnetaan sarjan Seppo Taalasmaana). Olen käynytkin katsomassa hänen näyttelemistään myöhemmin.

Salatut Elämät MTV3 -kanavalla maanantaista perjantaisin kello 19.30-20.00

Lue myös: Salkkareiden Esko Kovero: "Ihminenhän minäkin vain olen"

Kilpailut

Uusimmat