Kuva: Senja Rapila

Movetronin Päivi Lepistö: Jos Romeo ja Julia ei saa porukkaa laulamaan, tulee pettynyt olo

05.07.2017 12:45 - Reija Saarinen

Movetron keikkailee tänäkin kesänä ahkerasti.

1990-luvun puolessa välissä eurodance-yhtye Movetron nousi suureen suosioon. Niin tanssilavoilla kuin autoissakin soitetiin yhtyeen legendaarisia hittibiisejä, joihin lukeutuvat muun muassa Ristinolla, Romeo ja Julia sekä Flavio.

Ysärihuuman loputtua myös Movetron tahti hiukan hiipui, mikä johti lopulta myös yhtyeen hajoamiseen ja laulaja Päivi Lepistön starttaamaan soolouraan.

Muutama vuosi sitten yhtye teki kuitenkin näyttävän paluun keikkalavoille ja studioon. Kiitos siitä kuuluu ysäribuumille, joka elää ja voi hyvin myös 2010-luvulla.

Vaikka uusia hittejä onkin kirjoitettu, ovat Lepistön mukaan yleisön suosikit selvät.

- Kyllä se Romeo ja Julia on se meidän biisi. Jos sen aikana ei porukka laula mukana, niin kyllä sitten vähän pettynyt olo tulee, Lepistö naurahtaa.

(kuva: Senja Rapila)

Ja kanssalaulajia varmasti riittää. Tätä nykyä erilaiset 90-luvun musiikkiin keskittyvät festivaalit keräävät nimittäin hurjia yleisömääriä. Lepistön mukaan on kuitenkin ilahduttavaa, että mukana on myös nuorta porukkaa.

- On tullut ilahduttavan paljon mukaan myös uutta yleisöä, mikä on mahtavaa, sillä ei minun ikäiset enää jaksa kaikilla festareilla käydä.

- Nuorempi väki diggailee myös enemmän meidän uudempaa tuotantoa, kuten Jatkot-kappaletta. Aluperäisfanit sen sijaan tykkää niistä vanhemmista.

Vaikka ikähaarukka keikoilla saattaakin olla laaja, on Lepistön mukaan fiilis keikoilla aina iloinen.

- 90-luvun musiikkiin keskittyneillä keikoilla on aina iloista porukkaa, ei sinne lähdetä happamalla naamalla, Lepistö toteaa.

Tänä kesänä Movetronin voi bongata muun muassa We Love 90´s -festareilta, jotka järjestetään Helsingissä 26. elokuuta.

Lue myös: Oletko nähnyt Movetronin laulajaa näin seksikkäänä? Katso viettelevät kuvat

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat