Kuva: Senja Rapila

IL: Sini Ariell kiusaamisen kohteena: "Minulle toivotaan kehitysvammaista lasta"

10.07.2017 11:00 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kyseessä on Ariellin ensimmäinen lapsi.

Sini Ariell 35, odottaa parhaillaan ensimmäistä lastaan miehensä Stuart Bondsin kanssa. Raskaus sinällään on pienoinen ihme, sillä Ariellille oli aiemmin lääkärin toimesta kerrottu, että hän ei voi saada lapsia.

Vaikka raskauden alkuaika olikin Ariellille vaikea, on pahoinvointi helpottanut ja raskaus sujuu nyt jo huomattavasti paremmin. Oman lisänsä asiaan ovat kuitenkin tuoneet nettikiusaajat, joilta Ariell Iltalehden mukaan saa jatkuvasta todella ilkeitä viestejä.

- Viesteissä toivotaan, että saisin kehitysvammaisen lapsen tai että lapsi kuolisi. Tuntuu, että lytätään toinen ihminen ja yritetään saada hänet itkemään, niin sitten itselle tulee hyvä fiilis. Se on ihmeellistä, miten jollakulla voi olla niin paha olo, Ariell kertoo Iltalehden haastattelussa.

Ariell yrittää omien sanojensa mukaan jättää ilkeät kommentit omaan arvoonsa.

- Koen, että itselläni on niin vahva olo nykyisin. Elämäni on tällä hetkellä niin hyvää, etten enää kiinnostu tai pelkää sitä, että joku haluaa mulle pahaa. Se on vain realiteetti, jolle en voi mitään. Olen onnellinen ja se on tärkeintä, hän toteaa.

Aiemmin olemme muun muassa uutisoineet kiusaamisesta, jonka kohteeksi Ariell joutui kouluaikoinaan. Aiheesta voit lukea lisää täältä.

Lue myös: Pin-Up -Sini lopettaa: "Kiusaaminen, hyväksikäyttö ja petturuus nujersivat minut"

Lue myös: IS: Raskaus kuihdutti Sini Ariellin seksielämän: "Mieheni kuvittelee, että osuu lasta peniksellään"

Lähde:Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat