Kuva: Senja Rapila

Radio Cityn logon pakaraansa tatuoinut Tapio: "Kyllä elämäni yhden pyllytatuoinnin kestää"

13.07.2017 13:00 - Katariina Auvinen

Tatuointi tehtiin radion suorassa lähetyksessä. Katso kuvat lopputuloksesta.

Yhden Radio Cityn kuuntelijan ensi viikko menee seisomatyössä, koska istumista on turha harkita tuoreen tatuoinnin vuoksi. Hämeenlinnalainen Tapio Toveri voitti kilpailun, jossa hän voitti liput Unique Art Tattoo Festivaaleille sekä hotelliyön tyttöystävänsä kanssa. Pienenä jujuna oli se, että kyseisen voittajan piti ottaa pakaraansa tatuointi, jossa komeilisi Radio Cityn logo. 

-Tyttöystävä linkkasi minut Facebookissa kilpailuun lukematta mitään ohjeistuksia ja sääntöjä. Itse kyllä luin, mutta minulla ei ole yleensäkään mitään kontrollia, joten päätin että miksipä ei, mies kertoo.

Voitto tuli ja tatuointi oli lunastettava. Tatuoinnin tehnyt artisti Säde Sonck oli jo ennestään tatuoinut Toverille yhden leiman, joten mies kertoi olevansa turvallisissa käsissä. Logo oli vuorossaan kolmas tatuointi.

(kuva: Senja Rapila)

- Minun elämänfilosofiani on muutenkin sellainen spontaani, että kyllä elämäni yhden pyllytatuoinnin kestää. Mikäpä olisi myös parempi jäänmurtaja esimerkiksi saunailloissa, jossa ei kaikkia henkilöitä tunne, Toveri pohtii. 

Yhtä spontaaneja juttuja mies ei ole ennen tehnyt, mutta esimerkiksi festareille on tullut lähdettyä parin minuutin varoitusajalla. 

-Kaverit soittivat pihaltani jo, että lähde Provinssiin. Olin, että mikäpäs siinä ja pakkasin vähän vaatteita muovipussiin ennen lähtöä, hän sanoo. 

Radio City ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa. 

Kilpailut

Uusimmat