Kuva: AOP

Miley Cyrus avautuu syistä muutoksensa takaa: "Tunsin oloni seksualisoiduksi"

14.07.2017 11:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Cyrusin elämä muuttui muutamassa kuukaudessa.

Laulaja Miley Cyrus, 24, on viihtynyt vuosien aikana runsaasti erilaisissa kohuotsikoissa. Milloin hämmennustä on aiheuttanut hänen lavaesiintymisensä, milloin vaatetuksensa.

Hiljattain hän kuitenkin teki silmiinpistävän muutoksen. Hän rauhoittui, lopetti omien sanojensa mukaan huumeiden käytön ja palasi yhteen Liam Hemsworthin kanssa. Nyt tuoreessa haastattelussa Cyrus kertoo tarkemmin syitä siihen, miksi päätyi muuttamaan imagoaan.

- Siitä kaikesta tuli jotain sellaista, mitä minulta odotettiin. En halunnut olla se tyttö, joka näyttää kuvissa rintaansa ja kieltään. Kun aloitin sen, oli kyseessä tavallaan sellainen, haistakaa paska -asenne. Ajattelin, että sillä tavoin kerron ajatukseni siitä, että uskon siihen, että tytöillä tulee olla oikeus olla muutakin kuin vain nättejä. Jossain vaiheessa tunsin kuitenkin itseni seksualisoiduksi, hän kertoo.

Cyrus on ollut julkisuudessa lapsesta saakka. Sen vuoksi moni kuvittelee tuntevansa hänet.

- Ihmiset ovat seuranneet elämääni vuosia. Siksi he ajattelevat tuntevansa minut. Usein kuulin sanottavan, että haluamme Mileyn takaisin. Mutta kuka ihme hän oikein on? Minä olen tässä.

Vaikka hiukset ja vaatetus ovatkin viime aikoina kokeneet muutoksen, on hän silti edelleen sama Miley Cyrus.

- Ihmiset sanovat usein; Rakastan muutostasi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ihmisen tulee muuttua koko ajan.

Roolimallin taakkaa hän sen sijaan ei suostu harteilleen ottamaan.

- Vaikka aikoinaan otinkin rintani ulos, ei se tehnyt minusta yhtään sen huonompaa roolimallia. Minusta olen näyttänyt ihmisille sen, että he voivat olla täysin omia itsejään, hän toteaa.

Lue myös: Miley Cyrus katuu Wrecking Ball -musiikkivideota: "Olisi pitänyt ajatella"

Lue myös: Vaikeudet selättänyt Miley Cyrus on tuoreessa kansikuvassa kuin eri nainen - katso herkkä otos

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.