Kuva: Senja Rapila

Rauha laskeutui Sini Ariellin perheeseen: Mies suunnittelee lastenhuonetta, odottaa vauvaa innolla

27.09.2017 18:55 - Senja Rapila

Sini Ariell Bondsin ja hänen miehensä Stuartin pienokainen saapuu maailmaan huomenna.

Vasta pari viikkoa sitten australiassa miehensä Stuartin kanssa asuva malli ja tv-persoona Sini Ariell Bonds kertoi blogissaan suhdekriisistään ja siitä, että on huolissaan miehensä suhtautumisesta uuteen perheenjäseneen. Lapsettomuudesta kärsivä Sini kun löysi rakkauden miehestä, joka ei halunnut lapsia. Nyt Ariell odottaa miehensä kanssa esikoistaan, joka syntyy tällä viikolla.

Blogissaan Ariell kertoo, että raskauspahoinvointi yltyy vain entisestään raskauden edetessä viimeisiä tunteja kohden, joten hän odottaa pienokaisen syntymää kuin kuuta nousevaa. Lisäksi hän kertoo, että Stuart on lämmennyt enemmän lapsen saamisen suhteen, mikä on saanut mallikaunottaren onnelliseksi.

"Stuart on muuttunut iloisemmaksi ja ehkä jopa avoimemmaksi asian suhteen, kun vihdoin jotain konkreettista on tapahtumassa. Hän puhuu vauvasta jo nimellä ja suunnittelee uuteen taloomme rakennettavaksi hänen huonettaan", Ariell kirjoittaa blogissaan.

"Oma epävarmuuteni hänen suhteen on siis jo hävinnyt. En enää epäile, etteikö kaikki menisi hyvin ja hänestä puhkeisi hyvää isää."

Lisäksi Ariell kertoo, että on onnellinen siitä, että hänen ei tarvitse miellyttää kaikkia. Seuraavaksi hänen tulee keskittyä vain ja ainoastaan pieneen lapseen, joka saapuu maailmaan huomenna sektion avulla.

"Olen nähnyt paljon häiriintyneitä painajaisia ja kun niistä herään, tuntuu epätodelliselta tämä stressittömyys. Se ettei minun enää tarvitse hötkyillä paikasta toiseen ja olla kaikille kaikkea. Se että nyt on minun aika keskittyä vain tähän hetkeen ja pieneen avuttomaan ihmisenalkuun. Olo on siunattu ja onnellinen. Sielussani on rauha kaiken myrskyn jälkeen."

Lähde: Sini Ariellin blogi

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat