Kuva: Senja Rapila

Aku Hirviniemi ei haluaisi lihottaa itseään roolia varten - kokeili kerran ja epäonnistui

28.11.2017 10:15 - Katariina Auvinen

Hirviniemi on valmis laittamaan kroppaa likoon roolihahmojensa puolesta.

Näyttelijä Aku Hirviniemi, 33, on tunnettu monipuolisista roolisuorituksistaan. Hän on myös erittäin tarkka siitä, miltä hän roolissaan näyttää. Rajuin ja näkyvin muutos Hirviniemen olemuksessa tapahtui viime vuonna, kun hän laihdutti Tuntematon Sotilas -elokuvan Hietasen rooliaan varten kahdessa kuukaudessa 13 kiloa. 

- Meidän kuntovalmentaja Topi Lösönen katsoi minua ennen elokuvan kuvauksia ja sanoi, että 1940-luvulla ei ollut noin lihavia sotilaita. Liikuin silloin viisi kertaa viikossa ja söin lähinnä raejuustoa ja vaaleaa lihaa, Hirviniemi kertaa Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa. 

Hän sanoo, että pinna kiristyi aina välillä, kun muut työkaverit söivät hyvin ja herkuttelivat. Hänellä oli aina omat eväät mukanaan. 

Vaikka mies otti haasteen laihdutuksesta vastaan, hän ei itse asiassa ikinä haluaisi lihottaa itseään monia kymmeniä kiloja. 

- Täytyisi olla erittäin hyvät perusteet tai rooli, jotta lähtisin siihen hommaan. Olen yhden kerran koettanut lihottaa itseäni erästä produktiota varten, mutta se ei onnistunut. Silloin minulle laitettiin kasvoihini lisämaski, jolla saatiin pyöreyttä, hän muistaa. 

"Viikset ovat ahdistavinta ikinä"

Hirviniemi esiintyy Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -elokuvassa, jossa hän näyttelee Rillirousku-nimistä poliisia. Hän oli todella tarkka siitä, miltä poliisin hahmo näyttää hänen mielessään. 

- Mietin jo pitkään, että Rillirouskulla on jenkkisiilimäinen tukka. Hiukseni ajettiin lyhyiksi ja kävin tarkasti valitsemassa silmälasit juuri roolihahmolle sopivaksi, hän kertoo. 

Hän myös kasvatti itselleen viikset. Hän kuitenkin itse myöntää inhoavansa viiksiä, mutta teki uhrauksen roolihahmon vuoksi. 

- Muun muassa Luokkakokous-elokuvassa minulla oli viikset, ja ne olivat ahdistavinta ikinä. Olen sitä mieltä, että minulle ei sovi viikset ollenkaan ja muutenkin parrankasvu on mitä on, niin joudun aloittamaan projektin tyyliin viisi vuotta ennen kuvauksia, hän heittää vielä lopuksi. 

Lue myös: Suomalaisen elokuvan kuvaukset keskeytyivät - päänäyttelijä puri toista

Kilpailut

Uusimmat