Kuva: AOP

Game of Thrones -tähti näytti täysin erilaiselta nuorempana - katso, tunnistaisitko

25.11.2017 23:45 - Iiro Myllymäki

Jason Momoa nähtiin vuosituhannen vaihteessa Baywatch Hawaii -sarjassa.

Muun muassa Game of Thrones -sarjasta ja juuri ensi-iltansa saaneesta Justice League -elokuvasta tuttu näyttelijä Jason Momoa, 38, tunnetaan maskuliinisen lihaksikkaasta varrestaan, pitkistä hiuksistaan ja muhkeasta parrastaan. Nyt Unilad-sivusto on nostanut esille miehen nuoruuskuvat, joissa hänen lookinsa on varsin erilainen.

Game of Thrones -sarjassa Momoan olemus on karski ja maskuliininen. (kuva: AOP)

Ennen näyttelijänuraansa Momoa työskenteli mallina, ja hänet jopa valittiin Havaijin vuoden malliksi vuonna 1999. 19-vuotiaana surffausvälinekaupan myyjänä toiminut nuorukainen bongattiin rooliin Baywatch Hawaii -sarjassa. Tältä mies näytti kyseisessä sarjassa vuonna 2000:

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Mies on kertonut aiemmin haastattelussa, että häntä kutsuttiin nuorempana aina ”nätiksi pojaksi”. Miehen nuoruuskuvia katsoessa ei tarvitse ihmetellä, miksi näin oli. Miehen karskimpi nykylook on kuitenkin valloittanut ihmiset vähintään yhtä hyvin puolelleen.

Lue myös: The Game of Thrones -komistus paljastaa: Rakastui vaimoonsa jo 8-vuotiaana

Lähde: Unilad

Kilpailut

Uusimmat