Kuva: YouTube

Tänään tv:ssä: Tositapahtumiin perustuva tarina Hitlerin lähipiiristä - sai aikaan kohun

07.12.2017 07:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2008.

Vuonna 2008 ensi-iltansa saanut Operaatio Valkyrie kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan Natsisaksasta. Elokuvassa Tom Cruisen näyttelemä Claus von Stauffenberg palaa rintamalta takaisin kotiin ja lyöttäytyy yhteen Hitleriä vastaan kääntyneiden kollegoidensa kanssa. Yhdessä he punovat juonen, jonka tavoitteena on kylmäverisen tyrannin murhaaminen kesällä 1944.

Elokuvaa päästiin kuvaamaan aidoille tapahtumapaikoille, joten auntenttisuutta riittää. Sitä kuvattiin muun muassa pihalla, jossa myös natsit aikoinaan teloittivat kapinallisia.

Pääosaa esittävän Cruisen uskontokunta sai aikaan kohua elokuvan valmistamisen aikoihin. Ensi-iltaviikolla saksalainen konservatiivipoliitikko kehotti boikotoimaan elokuvaa, koska Stauffenberg ”vastustaisi skientologiaa totalitaarisena liikkeenä.

Elokuvan trailerin näet alka.

Operaatio Valkyrie
Nelonen
23.00

Lue myös: Tom Cruisen peppukuva aiheuttaa hämmennystä - onko takapuoli aito vai ei?

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.