Kuva: Senja Rapila

Mikael Gabrielin Triana-rakas avoimena - oppi rakastamaan itseään vasta vuosien jälkeen

25.01.2018 09:15 - Katariina Auvinen

Triana Iglesias jakoi herättelevän kirjoituksen Instagramissa.

Räppäri Mikael Gabrielin kihlattu Triana Iglesias, 35, kertoo pitkästä matkastaan Instagramissa. Hän kertoo, että yhdeksän vuotta sitten hän päätti opetella rakastamaan itseään juuri sellaisena kuin hän on. Iglesias on jakanut kuvan Instagramissa, jossa hän hymyilee aurinkoisesti. 

"Yhdeksän vuotta sitten elämäni näytti ulkopuolelle täydelliseltä. Minulla oli täydellinen työ, hyvin menevä ura sekä täydelliset ystävät ympärilläni, mutta sisäisesti minusta tuntui aivan erilaiselta.

Tiesin, ettei minulla pitäisi olla mitään syytä valittaa elämästäni, mutta kun menin kotiin, minusta tuntui tyhjältä. Minulta puuttui energiaa, enkä ollut ollenkaan inspiroitunut. Tämä oli yhdeksän vuotta sitten. 

Mutta tänä päivänä tilanne on erilainen. Olen täynnä rakkautta, voin hyvin ja elämäni kukoistaa. Uskalla rakastaa itseäsi." 

Iglesiaksen päivitys on saanut hänen faneiltaan kannustavan vastaanoton. 

"Ihanan positiivinen päivitys. Kiitos tästä." 

"Olet todella inspiroiva ihminen."

Lue myös: Mikael Gabrielin Triana-rakas poseeraa altaan reunalla stringibikineissä: "Mikä peppu!"

Lähde: Instagram 

Kilpailut

Uusimmat