Kuva: Ville Juurikkala

Jouni Hynynen Kotiteollisuuden railakkaista vuosista: "Ihme, että olemme vielä hengissä"

28.02.2018 17:15 - Katariina Auvinen

Jouni Hynynen kertoi myös, että hän ihmettelee miten kolmikko on vielä hengissä.

Kotiteollisuus julkaisi uuden singlen, Kusipään, viime viikolla. Yhtyeen nokkamies, Jouni Hynynen, 48, kertoi Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa, että levynkin pitäisi valmistua tämän kevään aikan. Kotiteollisuus julkaisi ensimmäisen levynsä jo vuonna 1996, jonka jälkeen bändi on keikkaillut sekä tehtaillut musiikkia ahkerasti. 

Monen kymmenen vuoden uran jälkeen herää kysymys lopettamisesta. Onko asia edes ajankohtainen? 

- Meiltä ei tulla ikinä kuulemaan sitä, että jäisimme määrittelemättömän pituiselle tauolle. En ymmärrä tätä ilmiötä, että yhtyeet ilmoittavat jäävänsä keikkatauolle tai lopettavansa. Seuraavaksi tehdään sitten masiivinen comeback. Mitä hel*****ä?

- Jos olet soittaja, olet kuin pelimanni. Itse en ainakaan pysty pysymään pitkiä aikoja erossa soittamisesta. En tiedä, mikä olisi riittävän painava syy lopettaa soittaminen ja siirtyä eläkkeelle, sellaista ei vain ole. Ehkä sitten, jos joku kuolee, mutta toivottavasti niin ei tule tapahtumaan lähiaikoina, hän naurahtaa. 

Hynynen kertoo, että kymmeniä vuosia yhdessä keikkailleet ystävykset ovat puhuneet tauoista paljon keikkabussissa. 

- Olemme huomanneet, että kiertueiden väliin jäävät tauot riittävät meille aivan hyvin. Teemme nyt levyä ja seuraavat keikat alkavat maaliskuun alussa. Tanssijalkaa vipattaa jo nyt. On vaikea pysyä poissa lavalta, Hynynen pohtii. 

"Ihme, että olemme hengissä ja näin hyvässä hapessa" 

Yhtyeen jäsenet, Jari Sinkkosen ja Janne Hongiston, Hynynen on tuntenut jo nuoresta pojasta saakka. Keikkailu on hitsannut kolmikon vielä tiiviimmin yhteen. Erityisesti vuoden 2005 tapahtumat ovat jääneet Hynyselle mieleen. 

- Olen aina välillä miettinyt, että hieman yli kymmenen vuotta sitten oli aika, jolloin meni aika kovaa. Teimme ihan älyttömästi keikkoja, meillä oli yhdessä ihan vi**un hauskaa, mutta käsijarrua ei löytynyt. Suksista hävisi niin sanotusti pito, jonka seurauksena on ihme, että olemme vielä hengissä ja näinkin hyvässä hapessa, hän pohtii. 

- Toisaalta olen etuoikeutettu ja siunattu, että olen saanut kokea näiden jätkien kanssa näin paljon. Ollaan niin monta vuotta haisteltu toistemme pieruja, että rankimpia kokemuksia ei enään kelaa. Se on meidän elämää, Hynynen kiteyttää. 

Kuuntele Kotiteollisuuden uusin single, Kusipää, alta. 

Lue myös: Kotiteollisuuden fanit ylistävät uutta kappaletta - "Hemmetin hyvä biisi"

Kilpailut

Uusimmat