Kuva: Getty Images

Pamela Anderson kertoo lapsenvahdin hyväksikäyttäneen häntä - karmea toive toteutui

06.03.2018 20:45 - Katariina Auvinen

Anderson kertoo, että hän toivoi vain, että häntä hyväksikäyttänyt nainen kuolisi.

Povipommi Pamela Anderson, 50, avautui kipeästä lapsuusmuistostaan haastattelussa. Hän paljasti, että hänen naispuolinen lapsenvahtinsa käytti Andersonia hyväksi, kun tyttö oli vain kahdeksanvuotias. 

- Hyväksikäyttöä jatkui noin vuoden verran. Muistan toivoneeni eräänä iltana, että lapsenvahti kuolisi, hän avautui. 

Kävi niin, että kyseinen lapsenvahti menehtyi seuraavana päivänä auto-onnettomuudessa. 

- Olin varma, että minä tapoin hänet toiveellani. Kuvittelin myös, että minulla on maagisia kykyjä, joiden takia voin tappaa ihmisiä, hän kertoo Radar Online -julkaisussa. 

Anderson kertoo, että hänellä meni vuosia, että hän uskalsi kertoa hyväksikäytöstään vanhemmilleen. Nainen on ennen avautunut myös siitä, että hänet raiskattiin 12-vuotiaana. Anderson on puhunut #metoo -kampanjasta, joka kampanjoi seksuaalista ahdistelua vastaan. 

Nainen sanoo, että hän on oppinut välttämään tilanteita, joissa seksuaalista ahdistelua voisi tapahtua. 

- Varsinkin urani alussa opin hyvin äkkiä, että tiettyjä elokuva-alan henkilöitä kannattaa välttää. He kutsuvat hotellihuoneeseen mukamas yksityiseen koe-esiintymiseen, mutta niihin ei pidä missään nimessä mennä, hän kertoo. 

Lue myös: Pamela Anderson, 50, suunnitteli seksikkään alusvaatemalliston - katso kuumat kuvat

Lähde: Radar Online & IOL

Kilpailut

Uusimmat