Kuva: Lars Johnson / Nelonen

Narsistiksi haukuttu TIS-Elias: "Olen puhunut mielenterveysalan ammattilaisten kanssa"

27.03.2018 19:20 - Iiro Myllymäki

Elias ottaa kantaa Temptation Islandista nousseeseen narsismikeskusteluun Instagram-kuvansa kommenteissa.

Käynnissä olevan Temptation Island Suomi -kauden yhdeksi suureksi puheenaiheeksi on noussut Eliaksen käytös. Monet ohjelmassa mukana olevat ovat ihmetelleet, miten suorasanaisesti Elias muun muassa ruotii naisten ulkonäköä ja monen mielestä hän ei arvosta tyttöystäväänsä Vilmaa läheskään niin paljon kuin pitäisi. Elias itse on kommentoinut ohjelmassa pitävänsä elämässään tunteet minimissä. Eliaksen käytöksestä loukkaantunut Vilma on kertonut, että hän on ainoa, jolle Elias kykenee näyttämään itsestään tunteellisemman puolen eikä hän tunnista Eliasta sinkkunaisten kanssa kuvatusta videomateriaalista.

Nettifoorumeilla ja sosiaalisessa mediassa jotkut ovat jopa nimittäneet Eliasta narsistiksi hänen käytöksensä perusteella. Näitä syytöksiä on esitetty myös Eliaksen omalla Instagram-tilillä. Mies jakoi itsestään otetun TIS-promokuvan Instagramissa maaliskuun puolivälissä, ja kuvan kommenteissa mies on ottanut kantaa hänen ympärillään vellovaan narsismikeskusteluun. Kuvan kommenteissa mieheltä kysytään suoraan, onko hän koskaan epäillyt itseään narsistiksi.

”Toki ohjelman jälkeen. Paljon epäilyksiä kumoaa vaan se kun lähipiiri ja mielenterveysalan ammattilaisetkaan ei ole tätä mieltä. Editoinnilla ja oikeilla kysymyksillä saa paljon aikaan”, Elias vastaa.

(kuva: Instagram)

Miehelle huomautetaan tämän vastauksen jälkeen, että editoinnilla ei ihan jokaisesta saisi luoduksi narsistista vaikutelmaa.

”Ei toki tuppisuusta saakkaan. Jännä vaan että tästä asiasta on mut oikeasti tuntevat varsin eri mieltä mukaanlukien juurikin mielenterveysalan ammattilaiset, joiden kanssa olen pidempään puhunut”, Elias kommentoi.

(kuva: Instagram)

Kyseisen päivityksen kommenteissa mies myös kirjoittaa, että ohjelmaan osallistuminen oli virhe. 

Voit katsoa Eliaksen Instagram-päivityksen alta tai tästä linkistä.

Lue myös: Suomalaismuusikko muistelee vierailuaan Temptation Islandilla: "Lähdin sieltä tyhjin käsin!"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat