Kuva: All Over Press

Linnanmäen suosituin laite pitää pintansa - oli valmistuessaan Pohjoismaiden suurin

26.04.2018 11:45 - Katariina Auvinen

Vatsaa kutkuttava vuoristorata on yksi Linnanmäen ensimmäisistä laitteista.

Vielä nykyisinkin monen lapsen kesän kohokohtaan kuuluu käynti huvipuistossa. Päivän aikana niin hattara kuin popcornikin maistuvat samalla, kun suunnitellaan mihin hurjaan laitteeseen mennään seuraavaksi. 

Helsingissä Linnanmäki avaa ovensa perjantaina 27. huhtikuuta. Radio Novan Sari Seppälä haastatteli Linnanmäen toimitusjohtaja, Pia Adlivankinia, tulevasta kesästä. Vielä viimeisinä päivinä ennen virallisia avajaisia käy huvipuistossa melkoinen kuhina. 

- Kaikki ikkunat pestään, työntekijöitä koulutetaan, laitteita testataan. Huvipuisto on varsinainen muurahaispesä ennen avajaisia, Adlivankin kertoo. 

Toimitusjohtajan mukaan yksi huvipuiston laite pitää pintansa suosituimpana vuosi vuoden jälkeen, puinen vuoristorata. 

- Puinen vuoristorata on ollut yksi Linnanmäen ensimmäisistä laitteista ja se on edelleen suosituin laite. Asiakkaat lisäävät vuoristoradan suosituimmaksi ja laitteella on eniten ajokertoja päivittäin, Adlivankin kertoo. 

Puinen vuoristorata rakennettiin jo 1950, mutta se otettiin käyttöön seuraavana vuonna. Vuoristoradan korkein kohta kohoaa yli 20 metrin korkeuteen ja rata on 960 metriä pitkä. Kun vuoristorata otettiin käyttöön vuonna 1951, se oli Pohjoismaiden suurin. 

Vielä tänäkin päivänä vuoristoradan junien jarrutuksesta huolehtii junien takana seisova jarrumies. 

Lue myös: Linnanmäki hyytyy kauhusta: katso 3 karmivinta kohdetta

Kilpailut

Uusimmat