Kuva: NELONEN

Tänään tv:ssä: Huippuarvostelut saaneen Batman-trilogian päätösosa

04.05.2018 07:15 - Katariina Auvinen

Mitä tapahtuu, kun Batmania tarvitaankin kahdeksan vuoden hiljaiselon jälkeen?

Tänään television puolella nähdään kriitikoiden ylistämä Batman-trilogian loppuhuipennus. Vuonna 2012 valmistunutta Yön ritarin paluu -elokuvaa tähdittää Christian Bale sekä Anne Hathaway

Leffa nimettiin ilmestyessään ehdokkaaksi yli 100 palkintokategoriaan, se voitti niistä 38 palkintoa. 

Elokuvan juoni keskittyy tapahtumiin kahdeksan vuotta Harvey Dentin kuoleman jälkeen. Batman eli Bruce Wayne on menettänyt täysin elämänhalunsa, eristäytyen kartanoonsa. Kuvioihin astuu kuitenkin palkkasotilas Bane, joka ottaa Gothamin panttivangikseen, jonka jälkeen Batmanin pitää palata pelastamaan kaupunkilaiset. 

Elokuvan kolmannen osan on ohjannut edellisten tapaan Christopher Nolan, jonka muut osat saivat huippuarvostelut. Tämän vuoksi kriitikoiden sekä fanien odotukset olivat erityisen korkealla kolmannen jatko-osan kohdalla. Nolan kuitenkin lunasti ne kaikki. 

Elokuvan ensi-iltaan liittyi Yhdysvalloissa erityisen surullinen tapaus. Yhdysvaltojen Aurorassa tapahtui ampumavälikohtaus elokuvateatterissa, jossa kuoli 12 ihmistä. Monet kertoivat tapauksen jälkeen sekoittaneensa ampumisesta tulleet äänet elokuvan ääniefekteihin, jonka vuoksi he eivät ottaneet asiaa ensin tosissaan. 

Tämän takia elokuvan nettimainokset päätettiin keskeyttää Suomessa kokonaan sekä leffan ensi-iltoja siirrettiin Euroopassa. 

Katso elokuvan traileri alta. 

Batman - Yön ritarin paluu (K12)
Nelonen 
Klo 21.00 

Kilpailut

Uusimmat