Kuva: Getty Images

Rihanna teki suorasukaisen paljastuksen hänen ja Draken suhteesta: 'Emme ole enää ystäviä'

04.05.2018 14:45 - Iiro Myllymäki

Aiempi on-off-pariskunta ei ole enää tekemisissä keskenään.

Rihanna ja Drake ovat musiikkimaailman kuuluisa on-off-pari, jonka välinen kemia on ollut huomattavissa myös kaksikon yhdessä levyttämillä hittikappaleilla, kuten Work ja What’s My Name. Vuonna 2016 Drake tunnusti rakkautensa Rihannaa kohtaan luovuttaessaan hänelle musiikkivideopalkintoa MTV:n järjestämässä gaalassa, ja tilanne päättyi kiusallisesti siihen, että Drake yritti suudella Rihannaa, mutta Rihanna väisti suudelman.

Huffington Post kirjoittaa, että muutama kuukausi tämän jälkeen pariskunta erosi ja alkoi tahoillaan tapailla muita ihmisiä. Rihanna kertoo tuoreessa Voguen haastattelussa kaksikon tämänhetkisestä tilanteesta, ja naisen sanoista käy ilmi, että kaksikko ei ole enää minkäänlaisissa tekemisissä keskenään.

- Meillä ei ole ystävyyssuhdetta nyt, mutta emme ole vihollisiakaan. Näin siinä vain on käynyt, Rihanna sanoo.

Rihannan huhutaan seurustelevan tällä hetkellä saudiarabialaisen miljardöörin Hassan Jameelin kanssa. Nainen ei ole puhunut suhteesta julkisuudessa, mutta Voguen haastattelussa hän vahvistaa seurustelevansa.

Lue myös: Rihanna painonnousustaan: "Minua ei ole rakennettu kuin Victoria's Secret -mallia"

Lähteet: Huffington Post, E! Online

Kilpailut

Uusimmat