Kuva: AVA

Tänään tv:ssä: Komedia kulttuurien yhteentörmäyksestä - jatko-osa floppasi täysin

01.06.2018 07:15 - Katariina Auvinen

Kreikkalainen naimakauppa oli 2000-luvun alun yksi puhutuimmista romanttisista komedioista.

Hyvä arvostelut saanut, Kreikkalainen naimakauppa -elokuva, ilmestyi 2000-luvun alussa. Pari vuotta sitten se sai jatko-osan, joka floppasi aivan täysin. Kriitikoiden mukaan jatko-osa ei tehnyt oikeutta elokuvan ensimmäiselle osalle.

Elokuva kertoo kulttuurien yhteentörmäyksestä. Toula on amerikankreikkalainen nainen, jolla on isoja urasuunnitelmia ja unelmia. Sen sijaan hänen kreikkalainen perheensä haaveilee Toulan löytävän itselleen kreikkalaisen miehen, saavan lapsia ja elävän mukavaa kotiäidin elämää.

Naisen elämään tupsahtaa kuitenkin mies, joka vie tältä jalat alta. Asiassa on vain yksi ongelma, mies ei ole kreikkalainen. 

Romanttista komediaa tähdittävät muun muassa Nia Vardalos sekä John Corbett. Elokuvan budjetti oli verrattain pieni, mutta se tuotti mukavan summan. Elokuva oli ehdolla yhteensä 28 eri palkinnon saajaksi, joista se koppasi itselleen 20 voittoa.

Se voitti muun muassa Oscarin parhaasta käsikirjoituksesta. Sen lisäksi elokuva oli ehdolla myös kahden Golden Globe -palkinnon saajaksi. Monet kriitikot ovat ylistäneet leffaa oikeaksi hyvän mielen elokuvaksi. 

Katso traileri alta. 

Kreikkalainen naimakauppa 
AVA
Klo 21.00

Kilpailut

Uusimmat